Luin taas vanhoja runojani.

http://www.rakkausrunot.fi/runoilija.php?runid=17313

Rakkausruno

Minä olen meistä kahdesta se lapsellisempi.
Se on aika hyvä saavutus, sillä sinä olet niin pentu vielä,
kahdenkymmenenyhden ikäisenä.

Sinä karvainen uhmaikäinen!
Et anna minun repiä karvojasi irti.
Niitä on niin paljon, että saan suun täyteen
jo pelkästä nuolaisusta.

En minä sinua enää haluaisikaan satuttaa.

Minä olen meistä kahdesta se lukutoukka.
Sinä luet raamattua etkä varmaan
koskaan pääse loppuun asti.

Sitkeä sinä kyllä olet. Silloin kun haluat.
Asioissa, jotka kiinnostavat enemmän kuin armeija.

Jos olisin äitisi, minä niistäisin nenäsi
ja tyhjentäisin korvasi hunajasta.

Sinä nukahdat käsivarrelleni ja heräät
tahmeana ja hikisenä aamulla pissalle
ja minä näytän niin söpöltä kun nukun
että sinä keität minulle kahvia
kun tiedät, että haluan sitä.

Sinä istut sateiset päivät koneella ja pelaat
räiskis poks ratatatatata pum
ja minä en tajua miehiä
kun en pääse nettiin kun sinä pelaat

Minä olen meistä kahdesta se tuittupää.
Sinun pieni tuittupääsi.
En koskaan tottele.

Mutta sinä osaat murjottaa minua pidempään
kun minut sinä saat aina hymyilemään.
Siinä on jotakin kummallista.

Minä halusin sinulle korvakorun ja pitkät hiukset
etkä sinä pannut vastaan.
Sinäkin olet halunnut paljon.

Onneksi et ole hamsteri,
saattaisin puristaa sinut rikki.

Olet niin iso että sinua voi rutistaa kunnolla
mutta samalla niin pieni että mahdut syliini
ja minä sinun vieläpä samaan aikaan.

Ja silloin unohtuu kuinka tyyyhmä sinä joskus olet
ja kuinka tyyyyhmä minä joskus olen
ja unohtuu samalla koko maailma
juuri niin kuin kuuluukin.

Minä olen meistä kahdesta se, joka ikävöi.

Sinä tuoksut samalle kuin teidän koti ja koira
pyykinpesuaineelle ja jollekin vielä paremmalle
ja vaikka olisit nukkunut vain yhden yön sängyssäni
se tuoksuu viikon sinulta jos nuuhkii tarkkaan.

Joka ilta tekstaamme, että unissa nähdään
ja harvoin näemme unta toisistamme
ja sinä muutut unessani joksikin muuksi ja
taas joksikin muuksi ja minua hävettää.

Sinä et muista uniasi.

Sinä et ymmärrä miksi tahdon kadota
ja satuttaa itseäni
ja miksi toisaalta sinua.
Et ymmärrä ajatuksen voimaa
ja kuinka ajatuksen ja sanan voima riittää joskus.
Sen minäkin opin vasta äskettäin.
Sinä pelkäät yhä että jatkan.

Me olemme erilaisia. Minä tahdon lentää,
sinä olet enemmän ihmissukuun luotu.

Halaa minua, minä sanon.
Suutele minua, ajattelen. Opeta sinä kunnolla.
Rakastele minua niin että opin senkin
kirjoita minut niin kuin minä kirjoitan sinut
täytä minut kunnolla
sinusta ja itsestäni.

Älä itke tai minä pelästyn
vaikka olet suloinen itkiessäsi
ja ajatus siitä on suloinen
kun itket oikeasti, haluan vain sinun hymyilevän jälleen.
Pelästyn omaa riittämättömyyttäni.
Eikö kosketukseni riitäkään?
Enkö ehkä olekaan kaikkivoipa
ja se joka saa sinut jälleen onnelliseksi?

Minä rakastan ehkä eniten sinun käsivarsiasi.
Niiden sileä iho on pehmein tyyny
rakkain ja ihanin
ja kun minulla on sinua peittona ja tyynynä
ja lakanana ja unileluna,
voin olla välittämättä mistään muusta.

Sinä välität ainakin rinnoistani.
Joskus en ymmärrä miehiä.
Kasvoni ovat ylempänä, ajattelen,
mutta tiedän etteivät ne ole niin kauniit.
Rinnoissani kiiltää metalli ja ne rakastavat huuliasi.

Kun olet kaukana, muistan sinut ainoana
joka osaa lukea ajatuksiani
ja kuvittelen kuinka jälleen seuraavalla kerralla
me puhumme vailla ääntä ja sanoja.
Ja kun tapaamme taas, puhumme
siitä ostammeko siideriä vai juonko liikaa
ja käynkö minä ostamassa sinulle tummaa yäk olutta.

Me menemme leikkipuistoon keinumaan
ja renkaissa istuu isoja poikia röökillä
emmekä huomaa olevamme paljon niitä vanhempia
kun olemme vain kaksi lasta ja meillä on toisemme.

Minä olen meistä kahdesta se oikeasti sellainen.
Lapsi, jonka ei tarvitse teeskennellä olevansa lapsi.

Sinä olet kärsivällinen.
Sinä silität hiuksiani kun itken
että minut on laitettu vahingossa aikuisten puolelle maailmaa
ja sinun karvaiset tahmeat kätesi tuntuvat niin hyviltä
että voisin niiden kosketuksen vuoksi itkeä koko yön.

Sinä olet meistä kahdesta se, jolla on liian herkkä vatsa.
Minun vatsani on liian iso minun mielestäni.
Kerta toisensa jälkeen minä peitän sen sinulla ja huomaan kuinka iso se on.
Kerta toisensa jälkeen sinä hermostut kun en usko sinua.

Sinä muistat vielä hyvin ajan kaksi vuotta sitten. Sinä väistät minun suutani kun siellä on teräviä hampaita.
Sinä väistät minun käsiäni kun minulla on vielä jossain teräviä esineitä.
Sinä et uskalla luottaa.

Minä luotan sinuun täysin - mutta minähän luotan kaikkiin.

Minä olen meistä kahdesta se, joka pelkää tulevaisuutta. Minä olen sinun pieni kissasi. Isoksi kissaksi minä en halua.

Ole sinä iso niin minä olen pieni. Älä pelkää kun minä pelkään, pelkää kun minä en pelkää. Ollaan vuorotellen isoja ja rohkeita. Ollaan vuorotellen vahvoja.

Ollaan vuorotellen pieniä ja pelokkaita. Mutta ei yhtäaikaa.

Mökillä minä puhuin ylimääräisestä kädestä joka kurkottaa patjojen välistä ja olimme vähällä pelätä yhtäaikaa. Kuka meitä silloin lohduttaisi? Meillä on vain toisemme.

Minä olen meistä kahdesta se itsepäisempi.
Se on aika hyvä saavutus, kun muistaa,
että sinä olet joutunut vahtimaan minua yli kaksi vuotta.

Rakas, sinä olet meistä kahdesta se kokonaisempi.
Minä olen vain se pieni pala joka sinusta puuttuu.
Rakasta minut itseesi. Ompele minut kokonaan itseesi kiinni. Ompele meistä yksi.>

Vituttaa 1

Ei tätä ymmärrä, ei mitään täällä
tyhjenee kahvikuppi pöytäni päällä
Kuulu tai tahdo en kenenkään mukaan
niistäpä siksi ei huomaa mua kukaan
Lauseita turhia satamäärin
tuherran vihkoihin varmaan väärin

Takarivissä mustana täplänä lepään
tahdo en seuraavaan penkkiin ketään
piirtelen balleriinoja läskejä
tikkukoipia hämähäkkejä
katseeni turhaan taululle vien
blondatut hiuksenne tukkivat tien

Ehkäpä kanssasi drinkille lähden
teen mitä vain tuttavan tähden
Esitän ketä tahansa muuta
hymyilen, nauran, venytän suuta
Tai ehkä et koskaan uudestaan kysy
ei tällaisen kanssa kaverina pysy

Vessan peilistä tuijottaa mustaa
kangasta, teeskenneltyä tuskaa
Itselleni hoen olevani yksin
tahtoisin syöksyä äärettömyyksiin
Kirkkaat värinne kaukaa kierrän
valoista itseni syrjään siirrän

Hedelmämehua imevät toiset
ponnaripäät nuo helvetin loiset
Kaikkia vihaan ja tahdon pois
missä ei tuollaisia ois
Poika vieressä napsuttaa kynää
ei tiedäkään kuinka se ärsyttää

Jalat puutuvat, varvas hiertää
jättikahvit suolissa kiertää
Korviin sattuu ja silmät loksuu
peili huutaa, oon liian paksu
Tekisi mieleni kirkua kovaa
painua nukkumaan sänkyyn omaan>

Yläastefiiliksiä yliopistosta, tervettä.

28.09.2005


Lue loputkin. Pliide. Kommentoi tänne.