Leikkikoulussa keksimäni laulu:

Jousi ja nuoli
vain yksi huoli
Jaakon peräsuoli
ja Jaakko jo kuoli.


Jaakko oli ensimmäinen ihastukseni.


Toinen teokseni:

Perkele vittu
punasaapas pittu
viiminen kerta
Matist' valuu verta.


Matti oli Jaakon serkku. Kuljimme samalla kyydillä leikkikouluun, Jaakko (jonka kanssa minä meinasin mennä naimisiin), Matti (jonka kanssa parhaan kaverini Riikan piti mennä naimisiin), Riikka ja ehkä Valtteri, jolle meinasin naittaa "parhaan keppostelukaverini" Jennyn. (Huom, ei saa sekoittaa lukioaikaiseen Jenniin.)

Taisin olla aika paha kiroilija. En tiedä edes, mistä opin sanat. Joskus pienenä muistan lörpötelleeni keksimiäni sanoja, ja tuli sanottua myös "vittu", jolloin äiti sanoi ettei niin saa sanoa. Kysyin (silloin tai myöhemmin, en ole varma) mitä vittu tarkoittaa, ja äiti sanoi "naisen pimppiä". Eiköhän se siitä lähtien ollut aktiivisessa sanavarastossani.

Aika moni aikuinen taisi sanoa minulle, kun kiroilin, että se oli nyt "viiminen kerta". Suutani pestiin saippualla silloin tällöin. Harmi, että se oli ennen Body Shopin hedelmäsaippuoita, joiden kanssa leikimme agentti-kemistejä Riikan kanssa, pakkohan niitä oli maistaa ja paljon paremmilta maistuivat kuin nestesaippua.

Matti tokaisi joskus lauluuni, että antaa valua vaan tai jotain sellaista. Ja sekös järkytti. Oma mielikuvani oli, että Matti oli laulussa lähes kuollut.

Molempien laulujen sävel on - kuka arvasi jo - suunnilleen "lällällälläl lieru, sulta pääsi pieru". Tosin ensimmäisessä viimeisen säkeen sävel menee alaspäin, olin siis paitsi sanoittaja myös lahjakas säveltäjä.

Ihan normaali lapsi.

Näitähän ei kukaan lue, mutta mainitsen kumminkin, että ikivanhat runoni ovat täällä:

http://www.rakkausrunot.fi/runoilija.php?runid=17313

Och samma på svenska. Fast det är nog lite svårt å hitta dem som jag har skrivit på svenska, och det är bra för de är jävligt dåliga. Alla ni som tycker att jag skriver så underbart att ni vill läsa mina dikter, fråga bara! (Hee hee. Ass if.)

Vielä lisää Jennin ikivanhoja tekstejä minusta tänne talteen

Kaksi enkeliä

Tämä on tarina kahdesta enkelistä, joista toinen kuoli ja toinen tuli hulluksi.


Oli joskus muinoin - kun vielä ei ollut sähköä, kun ei ollut tulta, eikä vielä monia ihmisiäkään - enkeleitä. Oli enkeleitä ja demoneja. Oli hyvä ja paha, niin kuin nykyäänkin. Oli myös jotain siltä väliltä, oli valkosiipisiä demoneja ja oli mustasiipisiä enkeleitä, hyvän ja pahan rajamaa. Näiden joukossa olivat Giel ja Dael.

He molemmat olivat kauniita ja sädehtiviä enkeleitä, tummatukkaisia ja koreavartaloisia. Vain yksi asia heissä oli vialla: he olivat pettäneet herransa ja heille oli annettu mustat siivet. Tokihan niillä lentää saattoi, mutta ne olivat rumat, kuin kekäleinen takka. Heidän suurin syntinsä oli rakkaus. Suuri rakkaus toisiaan kohtaan. Ja se sai heidän herransa raivostumaan, koska tuollainen oli enkeleiden kesken sopimatonta, sillä molemmille oli jo valittu tulevat puolisot. Ja sekin tosiseikka, että Giel ja Dael olivat molemmat tyttöenkeleitä. Gielille oli valittuna Aphael ja Daelille Petael.

Heitä ei kuitenkaan miellyttänyt tulevat sulhot, jotka olivat heidän rinnallaan voimattomia ja rumia. Näillä kauniilla, hulmuavahiuksisilla neidoilla oli uskomattomat henkisenvoiman lahjat, jotka oli tarkoitettu parantamiseen ja hyväntekoon, ihmisten saattamiseen yhteen. Heillä ei ollut Amorin nuolia ja jousta, mutta heillä oli erilaisia taikajuomia ja tuoksuja, joilla he panivat ihmisen hurmaantumaa toiseen. Ja nämä kaikki keinot heidän oli annettu säilyttää, joutuessaan poistetuiksi herransa suojeluksesta.

Päivät pitkät nämä kaksi kaunista enkeliä juottivat toisilleen taikajuomia värikkäistä pikareista, saaden toisen hullaantumaan toiseen kerta toisensa jälkeen yhä voimallisemmin. He nauroivat ja lauloivat suloisilla äänillään, ja tekivät pikkuilkeyksiä muille enkeleille. He olivat toisistaan erottamattomia.

Kunnes eräänä päivänä tapahtui jotain kamalaa. Enkeleiden joukkoon saapui valkosiipinen demoni, Tulial. Hänellä oli pitkät, tummalaineiset hiukset ja palavat silmät. Hymyllään ja taikavoimiensa viekkaudella hän erotti Gielin ja Daelin, saaden Daelin rakastumaan uuteen tulokkaaseen. Murheen murtama Giel yritti hillitä rakastettuaan ja saada tätä taas järkiinsä, muttei onnistunut. Dael oli mennyttä. Hän ei tehnyt enää muuta kuin haaveillut Tulialista, hän riutui onnettomasta rakkaudesta ja katkeroitti Gielin.

Giel yritti vielä kerran saada Daelin takaisin. Itkien hän pyysi tätä hetkeksi pilven reunalle juttelemaan kanssaan. Dael ei kuitenkaan halunnut kuunnella Gieliä, vaan puhui lakkaamatta Tulialista. Viimein Gielin turhautumiselle tuli raja ja hän otti kaapujensa kätköistä pitkän tikarin. Ennen kuin Dael ehti tehdä mitään, Giel painoi tikarin syvälle sydämeensä ja sulki silmänsä. Siinä vaiheessa Dael tajusi tehneensä väärin toista kohtaan ja yritti vielä kurkottaa Gieliä kohti. Hänen onnistui vain saada tikarin kahvasta kiinni, ja niin Giel suistui alas pilveltä. Hänen ruumiinsa putosi, putosi, putosi, aina maahan saakka ja jatkoi vielä siitäkin alemmas, Helvetin syvyyksiin palaen mustalla liekillä värittömäksi tuhkaksi.

Niin Giel painui unohduksiin, mutta Dael ei voinut unohtaa. Hän otti Gielin verisen tikarin ja painoi sen omalle iholleen. Jokaisena tuntina siitä hetkestä lähtien Dael painoi tikarin valkoiselle iholleen ja veti merkin kuolleen rakkaansa vuoksi. Viimein hänen hulluutensa ajoi enkelin leikkaamaan siipensä irti ja polttamaan ne mustaksi tuhkaksi, ja lopulta heittämään tuhkan Gielin luokse pilven reunan yli tyhjyyteen.>

En tiedä, pitäisikö sanoa tästä yhtään mitään. Aloitettu hyvin kauan aikaa sitten ja vasta eilen illalla sain inspiraation tehdä valmiiksi. Pidän tästä tekstinä kovasti.

>02.05.2005

Kerro mielipiteesi runosta
Lisää runo suosikkeihisi

En mä osaa tähän mitään sanoa. Eikä kai pitäiskään.>
Arvostelija: Daana
02.05.2005

Muisto

Tuhoontuomitulle ystävyydelle

Ystävyys ja rakkaus

Meillä oli hetkemme
Onnelliset aikamme

Sinä rikoit kaiken
Meidän piti tukea toisiamme
Tehtyä ei saa tekemättömäksi

Viimeinen tekstiviesti
"Olet sairas ihminen"

Miksi sinun piti tehdä se?
Yksi pakkomielle
Ja se tuhosi monta ystävyyttä
Minut niiden joukossa

Katkeruus ja viha>

Daana my darling I'm writing to you

01.06.2004

Kerro mielipiteesi runosta
Lisää runo suosikkeihisi

Ei saa, Gia, ei saa panna mua itkemään keskellä nettikahvilaa, GIAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
>
Arvostelija: Daana
16.09.2004