...

(Kevät '09)

Olen elämäni rakkauden kanssa yhdessä. Muuttanut lopullisesti maahan, jota rakastan - Ruotsiin. Muuttanut vihdoin uuden, ruotsalaisen poikaystäväni luokse. Virallisesti olen asunut täällä vain tämän kevään. Molemmilla on oma huone, mutta nukumme aina poikaystäväni sängyssä. Rakastan häntä. Hän ei vain yhteen muuton jälkeen ole ollut suunnilleen ikinä kotona... aina jossain kavereidensa kanssa, jotka olivat aikaisemmin minunkin kavereitani.


(Kesä '09)
Iltana ennen kuin lähden kesäksi Suomeen, hän sanoo, että ei rakasta minua enää ja tuntuu siltä että suhde on nyt ohi.

Itken pitkään hänen sylissään. Sanon jälleen kerran, että hän on parasta, mitä minulle on tapahtunut. Hän vastaa, että tietää sen. Jo pitkään, kun olen sanonut rakastavani häntä, hän on vastannut "jag vet".

Myöhemmin illalla menemme yhteisten kaveriemme luokse naapuriin. Hän haluaa mieluiten kertoa vasta, kun olen lähtenyt Suomeen. Vietämme iltaa kuten yleensäkin. Yhdelle kuitenkin kerron tekstarilla, tärkeimmälle "minun pojistani", Niklakselle. Ja toiselle kasvotusten, kysyn voitaisko puhua; hän, Martin, asui aikaisemmin huoneessa, josta minä nyt joudun muuttamaan pois, vaikka vasta nelisen kuukautta sitten sain valita huoneeseen tapetit (punaiset, ihanat tummat joulunpunaiset!) ja vanhempani toivat Suomesta kirjahyllyjä kirjoineen ja keittiönpöydän tuoleineen.

Martin seuraa minua tyhjään huoneeseen ja sanon, että Thomas jätti minut. Martin halaa minua. En muista, mitä puhuimme - mutta todennäköisesti itkin, koska koko sen kevään itkin turhastakin, mikä antoi Thomasille enemmän aihetta valittaa. Mitä sä taas vingut?

Vasta Suomessa parin viikon päästä sain elämäni ensimmäiset masennuslääkkeet, joiden ansiosta en itkenyt koko kesänä. Vaikka lääkärin lausunto olikin "ei sulla nyt mitään masennusta ole, mutta laitetaan kumminkin nää masennuslääkkeet..."


(Kesä 2012)

Nykyiset vastaavat lääkkeet sain yli vuosi sitten, ja lääkäri sanoi, että viimeksi tein virheen, kun en jatkanut niiden käyttöä.

Hetki sitten - tai siis pari viikkoa, tai kuukausi - uusin reseptin ja ilokseni sain neuvon ottaa puolitoista nappia per päivä. Liian hankala puolittaa... otan kaksi, aamuin ja illoin.

Ei vaikuta itkemiseen, enää, koska itken vain kännissä. Makeanhimoon vaikuttaa, ihanaa! Ei tee enää yhtään mieli makeaa. Mitä siitä, jos on pakko saada sushia, sushibuffet, istua aina siinä samassa pöydässä ja saada joka kerta useampi "erikoisempi" pala, pakko vahtia milloin tarjolle laitetaan lisää sushia: tonnikalaa, jotain vaaleaa kalaa, mustekalaa, toisenlaista mustekalaa ehkä - yksi pala joka lajia. Otan ne kaikki, en voi sille mitään. Yksi jokaista, joka kerta, kerran kerrassa, tarkoitan että joka kerta kun syön siellä, on pakko saada ainakin kerran niitä. Ja ainakin pari erilaista ihanaa. Ainakin se mustekala! Siis se ihana lonkeronpala, ei se limainen "squib", hups, ei vaan "squid".

Squib olisi "jästi"...





(yritän jatkaa myöhemmin tästä)

27

Mitt favoritnummer.

13,
27,
66.

Sedan högstadiet.

Inte förrän några dagar sedan fattade jag att jag fyller 27 samma år som pappa fyllde 66. Jag saknar pappa men har mardrömmar om mamma. Jag vill inte åka till Finland och se mamma och pappa, men ändå vill jag det. Pappa, jag älskar dig. Fastän du är dum. Ibland. Ofta.

Men ändå är mamma dummare.


--

En edes osaa kuvailla niitä ruotsiksi. Tai osaan, mutten viitsi. Tai siis jaksa. Isä sanoo suoraan, ettei homoille pitäisi antaa adoptio-oikeutta, koska ne on seksuaalisesti poikkeavia, siellä esiintyy lasten hyväksikäyttöä. Silti isä kysyy, ollaanko minä ja Erica harrastettu seksiä, kysyi joululomalla, tai ehkä Hilkka-tädin hautajaisten jälkeen, joululomalla kai, kun vei minut Turun satamaan. Isän on vaikeampi ymmärtää, ja silti isä yrittää ymmärtää, toisin kuin äiti. Äidin mielestä suhteemme on "sääli".

Miten sen selittää ruotsiksi, niin että yhden sanan (tai lauseen: "Se on sääli.") voima tulee esille? Joutumatta selittämään, ettei äiti puhunut synnistä?

Tietenkään sitä ei tarvitse selittää kovin pitkälle, kun Ericalla on yhtä vanhat vanhemmat. Melkein.
Ja yhtä ahdasmieliset. Vähintään.

--


Min födelsedag. Jag älskar numret 27. Men efter den här födelsedagen skulle jag inte vilja bli äldre.

Och jag är rädd.

Jag är ingen rockstjärna, men ändå kan jag inte tänka mig att jag nånsin fyller 28. Ändå vill jag skriva en massa böcker, gifta mig med min älskade katt, få minst sju barn, skriva ännu flera böcker och dö när jag är minst 97.

Jag hoppas att den här dagen inte är min sista födelsedag.