...
(Kevät '09)
Olen elämäni rakkauden kanssa yhdessä. Muuttanut lopullisesti maahan, jota rakastan - Ruotsiin. Muuttanut vihdoin uuden, ruotsalaisen poikaystäväni luokse. Virallisesti olen asunut täällä vain tämän kevään. Molemmilla on oma huone, mutta nukumme aina poikaystäväni sängyssä. Rakastan häntä. Hän ei vain yhteen muuton jälkeen ole ollut suunnilleen ikinä kotona... aina jossain kavereidensa kanssa, jotka olivat aikaisemmin minunkin kavereitani.
(Kesä '09)
Iltana ennen kuin lähden kesäksi Suomeen, hän sanoo, että ei rakasta minua enää ja tuntuu siltä että suhde on nyt ohi.
Itken pitkään hänen sylissään. Sanon jälleen kerran, että hän on parasta, mitä minulle on tapahtunut. Hän vastaa, että tietää sen. Jo pitkään, kun olen sanonut rakastavani häntä, hän on vastannut "jag vet".
Myöhemmin illalla menemme yhteisten kaveriemme luokse naapuriin. Hän haluaa mieluiten kertoa vasta, kun olen lähtenyt Suomeen. Vietämme iltaa kuten yleensäkin. Yhdelle kuitenkin kerron tekstarilla, tärkeimmälle "minun pojistani", Niklakselle. Ja toiselle kasvotusten, kysyn voitaisko puhua; hän, Martin, asui aikaisemmin huoneessa, josta minä nyt joudun muuttamaan pois, vaikka vasta nelisen kuukautta sitten sain valita huoneeseen tapetit (punaiset, ihanat tummat joulunpunaiset!) ja vanhempani toivat Suomesta kirjahyllyjä kirjoineen ja keittiönpöydän tuoleineen.
Martin seuraa minua tyhjään huoneeseen ja sanon, että Thomas jätti minut. Martin halaa minua. En muista, mitä puhuimme - mutta todennäköisesti itkin, koska koko sen kevään itkin turhastakin, mikä antoi Thomasille enemmän aihetta valittaa. Mitä sä taas vingut?
Vasta Suomessa parin viikon päästä sain elämäni ensimmäiset masennuslääkkeet, joiden ansiosta en itkenyt koko kesänä. Vaikka lääkärin lausunto olikin "ei sulla nyt mitään masennusta ole, mutta laitetaan kumminkin nää masennuslääkkeet..."
(Kesä 2012)
Nykyiset vastaavat lääkkeet sain yli vuosi sitten, ja lääkäri sanoi, että viimeksi tein virheen, kun en jatkanut niiden käyttöä.
Hetki sitten - tai siis pari viikkoa, tai kuukausi - uusin reseptin ja ilokseni sain neuvon ottaa puolitoista nappia per päivä. Liian hankala puolittaa... otan kaksi, aamuin ja illoin.
Ei vaikuta itkemiseen, enää, koska itken vain kännissä. Makeanhimoon vaikuttaa, ihanaa! Ei tee enää yhtään mieli makeaa. Mitä siitä, jos on pakko saada sushia, sushibuffet, istua aina siinä samassa pöydässä ja saada joka kerta useampi "erikoisempi" pala, pakko vahtia milloin tarjolle laitetaan lisää sushia: tonnikalaa, jotain vaaleaa kalaa, mustekalaa, toisenlaista mustekalaa ehkä - yksi pala joka lajia. Otan ne kaikki, en voi sille mitään. Yksi jokaista, joka kerta, kerran kerrassa, tarkoitan että joka kerta kun syön siellä, on pakko saada ainakin kerran niitä. Ja ainakin pari erilaista ihanaa. Ainakin se mustekala! Siis se ihana lonkeronpala, ei se limainen "squib", hups, ei vaan "squid".
Squib olisi "jästi"...
(yritän jatkaa myöhemmin tästä)
onsdag 8 augusti 2012
måndag 6 augusti 2012
27
Mitt favoritnummer.
13,
27,
66.
Sedan högstadiet.
Inte förrän några dagar sedan fattade jag att jag fyller 27 samma år som pappa fyllde 66. Jag saknar pappa men har mardrömmar om mamma. Jag vill inte åka till Finland och se mamma och pappa, men ändå vill jag det. Pappa, jag älskar dig. Fastän du är dum. Ibland. Ofta.
Men ändå är mamma dummare.
--
En edes osaa kuvailla niitä ruotsiksi. Tai osaan, mutten viitsi. Tai siis jaksa. Isä sanoo suoraan, ettei homoille pitäisi antaa adoptio-oikeutta, koska ne on seksuaalisesti poikkeavia, siellä esiintyy lasten hyväksikäyttöä. Silti isä kysyy, ollaanko minä ja Erica harrastettu seksiä, kysyi joululomalla, tai ehkä Hilkka-tädin hautajaisten jälkeen, joululomalla kai, kun vei minut Turun satamaan. Isän on vaikeampi ymmärtää, ja silti isä yrittää ymmärtää, toisin kuin äiti. Äidin mielestä suhteemme on "sääli".
Miten sen selittää ruotsiksi, niin että yhden sanan (tai lauseen: "Se on sääli.") voima tulee esille? Joutumatta selittämään, ettei äiti puhunut synnistä?
Tietenkään sitä ei tarvitse selittää kovin pitkälle, kun Ericalla on yhtä vanhat vanhemmat. Melkein.
Ja yhtä ahdasmieliset. Vähintään.
--
Min födelsedag. Jag älskar numret 27. Men efter den här födelsedagen skulle jag inte vilja bli äldre.
Och jag är rädd.
Jag är ingen rockstjärna, men ändå kan jag inte tänka mig att jag nånsin fyller 28. Ändå vill jag skriva en massa böcker, gifta mig med min älskade katt, få minst sju barn, skriva ännu flera böcker och dö när jag är minst 97.
Jag hoppas att den här dagen inte är min sista födelsedag.
13,
27,
66.
Sedan högstadiet.
Inte förrän några dagar sedan fattade jag att jag fyller 27 samma år som pappa fyllde 66. Jag saknar pappa men har mardrömmar om mamma. Jag vill inte åka till Finland och se mamma och pappa, men ändå vill jag det. Pappa, jag älskar dig. Fastän du är dum. Ibland. Ofta.
Men ändå är mamma dummare.
--
En edes osaa kuvailla niitä ruotsiksi. Tai osaan, mutten viitsi. Tai siis jaksa. Isä sanoo suoraan, ettei homoille pitäisi antaa adoptio-oikeutta, koska ne on seksuaalisesti poikkeavia, siellä esiintyy lasten hyväksikäyttöä. Silti isä kysyy, ollaanko minä ja Erica harrastettu seksiä, kysyi joululomalla, tai ehkä Hilkka-tädin hautajaisten jälkeen, joululomalla kai, kun vei minut Turun satamaan. Isän on vaikeampi ymmärtää, ja silti isä yrittää ymmärtää, toisin kuin äiti. Äidin mielestä suhteemme on "sääli".
Miten sen selittää ruotsiksi, niin että yhden sanan (tai lauseen: "Se on sääli.") voima tulee esille? Joutumatta selittämään, ettei äiti puhunut synnistä?
Tietenkään sitä ei tarvitse selittää kovin pitkälle, kun Ericalla on yhtä vanhat vanhemmat. Melkein.
Ja yhtä ahdasmieliset. Vähintään.
--
Min födelsedag. Jag älskar numret 27. Men efter den här födelsedagen skulle jag inte vilja bli äldre.
Och jag är rädd.
Jag är ingen rockstjärna, men ändå kan jag inte tänka mig att jag nånsin fyller 28. Ändå vill jag skriva en massa böcker, gifta mig med min älskade katt, få minst sju barn, skriva ännu flera böcker och dö när jag är minst 97.
Jag hoppas att den här dagen inte är min sista födelsedag.
måndag 30 juli 2012
Leikkikoulussa keksimäni laulu:
Jousi ja nuoli
vain yksi huoli
Jaakon peräsuoli
ja Jaakko jo kuoli.
Jaakko oli ensimmäinen ihastukseni.
Toinen teokseni:
Perkele vittu
punasaapas pittu
viiminen kerta
Matist' valuu verta.
Matti oli Jaakon serkku. Kuljimme samalla kyydillä leikkikouluun, Jaakko (jonka kanssa minä meinasin mennä naimisiin), Matti (jonka kanssa parhaan kaverini Riikan piti mennä naimisiin), Riikka ja ehkä Valtteri, jolle meinasin naittaa "parhaan keppostelukaverini" Jennyn. (Huom, ei saa sekoittaa lukioaikaiseen Jenniin.)
Taisin olla aika paha kiroilija. En tiedä edes, mistä opin sanat. Joskus pienenä muistan lörpötelleeni keksimiäni sanoja, ja tuli sanottua myös "vittu", jolloin äiti sanoi ettei niin saa sanoa. Kysyin (silloin tai myöhemmin, en ole varma) mitä vittu tarkoittaa, ja äiti sanoi "naisen pimppiä". Eiköhän se siitä lähtien ollut aktiivisessa sanavarastossani.
Aika moni aikuinen taisi sanoa minulle, kun kiroilin, että se oli nyt "viiminen kerta". Suutani pestiin saippualla silloin tällöin. Harmi, että se oli ennen Body Shopin hedelmäsaippuoita, joiden kanssa leikimme agentti-kemistejä Riikan kanssa, pakkohan niitä oli maistaa ja paljon paremmilta maistuivat kuin nestesaippua.
Matti tokaisi joskus lauluuni, että antaa valua vaan tai jotain sellaista. Ja sekös järkytti. Oma mielikuvani oli, että Matti oli laulussa lähes kuollut.
Molempien laulujen sävel on - kuka arvasi jo - suunnilleen "lällällälläl lieru, sulta pääsi pieru". Tosin ensimmäisessä viimeisen säkeen sävel menee alaspäin, olin siis paitsi sanoittaja myös lahjakas säveltäjä.
Ihan normaali lapsi.
Jousi ja nuoli
vain yksi huoli
Jaakon peräsuoli
ja Jaakko jo kuoli.
Jaakko oli ensimmäinen ihastukseni.
Toinen teokseni:
Perkele vittu
punasaapas pittu
viiminen kerta
Matist' valuu verta.
Matti oli Jaakon serkku. Kuljimme samalla kyydillä leikkikouluun, Jaakko (jonka kanssa minä meinasin mennä naimisiin), Matti (jonka kanssa parhaan kaverini Riikan piti mennä naimisiin), Riikka ja ehkä Valtteri, jolle meinasin naittaa "parhaan keppostelukaverini" Jennyn. (Huom, ei saa sekoittaa lukioaikaiseen Jenniin.)
Taisin olla aika paha kiroilija. En tiedä edes, mistä opin sanat. Joskus pienenä muistan lörpötelleeni keksimiäni sanoja, ja tuli sanottua myös "vittu", jolloin äiti sanoi ettei niin saa sanoa. Kysyin (silloin tai myöhemmin, en ole varma) mitä vittu tarkoittaa, ja äiti sanoi "naisen pimppiä". Eiköhän se siitä lähtien ollut aktiivisessa sanavarastossani.
Aika moni aikuinen taisi sanoa minulle, kun kiroilin, että se oli nyt "viiminen kerta". Suutani pestiin saippualla silloin tällöin. Harmi, että se oli ennen Body Shopin hedelmäsaippuoita, joiden kanssa leikimme agentti-kemistejä Riikan kanssa, pakkohan niitä oli maistaa ja paljon paremmilta maistuivat kuin nestesaippua.
Matti tokaisi joskus lauluuni, että antaa valua vaan tai jotain sellaista. Ja sekös järkytti. Oma mielikuvani oli, että Matti oli laulussa lähes kuollut.
Molempien laulujen sävel on - kuka arvasi jo - suunnilleen "lällällälläl lieru, sulta pääsi pieru". Tosin ensimmäisessä viimeisen säkeen sävel menee alaspäin, olin siis paitsi sanoittaja myös lahjakas säveltäjä.
Ihan normaali lapsi.
onsdag 25 juli 2012
Näitähän ei kukaan lue, mutta mainitsen kumminkin, että ikivanhat runoni ovat täällä:
http://www.rakkausrunot.fi/runoilija.php?runid=17313
Och samma på svenska. Fast det är nog lite svårt å hitta dem som jag har skrivit på svenska, och det är bra för de är jävligt dåliga. Alla ni som tycker att jag skriver så underbart att ni vill läsa mina dikter, fråga bara! (Hee hee. Ass if.)
http://www.rakkausrunot.fi/runoilija.php?runid=17313
Och samma på svenska. Fast det är nog lite svårt å hitta dem som jag har skrivit på svenska, och det är bra för de är jävligt dåliga. Alla ni som tycker att jag skriver så underbart att ni vill läsa mina dikter, fråga bara! (Hee hee. Ass if.)
Vielä lisää Jennin ikivanhoja tekstejä minusta tänne talteen
Kaksi enkeliä
Tämä on tarina kahdesta enkelistä, joista toinen kuoli ja toinen tuli hulluksi.
Oli joskus muinoin - kun vielä ei ollut sähköä, kun ei ollut tulta, eikä vielä monia ihmisiäkään - enkeleitä. Oli enkeleitä ja demoneja. Oli hyvä ja paha, niin kuin nykyäänkin. Oli myös jotain siltä väliltä, oli valkosiipisiä demoneja ja oli mustasiipisiä enkeleitä, hyvän ja pahan rajamaa. Näiden joukossa olivat Giel ja Dael.
He molemmat olivat kauniita ja sädehtiviä enkeleitä, tummatukkaisia ja koreavartaloisia. Vain yksi asia heissä oli vialla: he olivat pettäneet herransa ja heille oli annettu mustat siivet. Tokihan niillä lentää saattoi, mutta ne olivat rumat, kuin kekäleinen takka. Heidän suurin syntinsä oli rakkaus. Suuri rakkaus toisiaan kohtaan. Ja se sai heidän herransa raivostumaan, koska tuollainen oli enkeleiden kesken sopimatonta, sillä molemmille oli jo valittu tulevat puolisot. Ja sekin tosiseikka, että Giel ja Dael olivat molemmat tyttöenkeleitä. Gielille oli valittuna Aphael ja Daelille Petael.
Heitä ei kuitenkaan miellyttänyt tulevat sulhot, jotka olivat heidän rinnallaan voimattomia ja rumia. Näillä kauniilla, hulmuavahiuksisilla neidoilla oli uskomattomat henkisenvoiman lahjat, jotka oli tarkoitettu parantamiseen ja hyväntekoon, ihmisten saattamiseen yhteen. Heillä ei ollut Amorin nuolia ja jousta, mutta heillä oli erilaisia taikajuomia ja tuoksuja, joilla he panivat ihmisen hurmaantumaa toiseen. Ja nämä kaikki keinot heidän oli annettu säilyttää, joutuessaan poistetuiksi herransa suojeluksesta.
Päivät pitkät nämä kaksi kaunista enkeliä juottivat toisilleen taikajuomia värikkäistä pikareista, saaden toisen hullaantumaan toiseen kerta toisensa jälkeen yhä voimallisemmin. He nauroivat ja lauloivat suloisilla äänillään, ja tekivät pikkuilkeyksiä muille enkeleille. He olivat toisistaan erottamattomia.
Kunnes eräänä päivänä tapahtui jotain kamalaa. Enkeleiden joukkoon saapui valkosiipinen demoni, Tulial. Hänellä oli pitkät, tummalaineiset hiukset ja palavat silmät. Hymyllään ja taikavoimiensa viekkaudella hän erotti Gielin ja Daelin, saaden Daelin rakastumaan uuteen tulokkaaseen. Murheen murtama Giel yritti hillitä rakastettuaan ja saada tätä taas järkiinsä, muttei onnistunut. Dael oli mennyttä. Hän ei tehnyt enää muuta kuin haaveillut Tulialista, hän riutui onnettomasta rakkaudesta ja katkeroitti Gielin.
Giel yritti vielä kerran saada Daelin takaisin. Itkien hän pyysi tätä hetkeksi pilven reunalle juttelemaan kanssaan. Dael ei kuitenkaan halunnut kuunnella Gieliä, vaan puhui lakkaamatta Tulialista. Viimein Gielin turhautumiselle tuli raja ja hän otti kaapujensa kätköistä pitkän tikarin. Ennen kuin Dael ehti tehdä mitään, Giel painoi tikarin syvälle sydämeensä ja sulki silmänsä. Siinä vaiheessa Dael tajusi tehneensä väärin toista kohtaan ja yritti vielä kurkottaa Gieliä kohti. Hänen onnistui vain saada tikarin kahvasta kiinni, ja niin Giel suistui alas pilveltä. Hänen ruumiinsa putosi, putosi, putosi, aina maahan saakka ja jatkoi vielä siitäkin alemmas, Helvetin syvyyksiin palaen mustalla liekillä värittömäksi tuhkaksi.
Niin Giel painui unohduksiin, mutta Dael ei voinut unohtaa. Hän otti Gielin verisen tikarin ja painoi sen omalle iholleen. Jokaisena tuntina siitä hetkestä lähtien Dael painoi tikarin valkoiselle iholleen ja veti merkin kuolleen rakkaansa vuoksi. Viimein hänen hulluutensa ajoi enkelin leikkaamaan siipensä irti ja polttamaan ne mustaksi tuhkaksi, ja lopulta heittämään tuhkan Gielin luokse pilven reunan yli tyhjyyteen.>
En tiedä, pitäisikö sanoa tästä yhtään mitään. Aloitettu
hyvin kauan aikaa sitten ja vasta eilen illalla sain inspiraation tehdä
valmiiksi. Pidän tästä tekstinä kovasti.
>02.05.2005
Kerro mielipiteesi runosta
Lisää runo suosikkeihisi
söndag 15 juli 2012
Muisto
Tuhoontuomitulle ystävyydelle
Ystävyys ja rakkaus
Meillä oli hetkemme
Onnelliset aikamme
Sinä rikoit kaiken
Meidän piti tukea toisiamme
Tehtyä ei saa tekemättömäksi
Viimeinen tekstiviesti
"Olet sairas ihminen"
Miksi sinun piti tehdä se?
Yksi pakkomielle
Ja se tuhosi monta ystävyyttä
Minut niiden joukossa
Katkeruus ja viha>
Daana my darling I'm writing to
you
01.06.2004
Kerro mielipiteesi runosta
Lisää runo suosikkeihisi
Ei saa, Gia, ei saa panna mua itkemään keskellä nettikahvilaa, GIAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
>
Arvostelija: Daana
16.09.2004
fredag 15 juni 2012
Tämän tekstin laitoin äsken transläheiset-palstalle. Siitä tuli niin pitkä vuodatus, että laitan tännekin.
En olekaan käynyt täällä pieneen ikuisuuteen.
Oman tyttöystäväni prosessi etenee vähitellen, verikokeissa käyty - hiukan neulafobinen kultani ja tassunpitelijänä minä, jonka neulafetissistä sen oli ihan pakko saada mainita hoitsulle ;)
Se ei nyt kumminkaan ole päällimmäisenä mielessä. Eilen illalla join aivan liikaa roseviiniä, ja jostain kumman syystä tekstasin ja sitten soitin ensimmäiselle ns. poikaystävälleni. Olen sanonut sitä "niin sanotuksi" poikaystäväksi jo kauan, koska se ei pitkään halunnut myöntää että me seurusteltiin ja myöhemmin suhde loppui niin, että aloin vältellä sitä ja jahdata ihastustani, jonka kanssa sitten seurustelinkin 4,5 vuotta. Kuulostaa ala-astemeiningiltä, mutta oltiin lukiossa.
No, eilen tosiaan sain päähänpiston, että mullahan on vielä sen numero, entä jos sillä saisi yhteyden, kun netistä ei löydy mitään? Olen miettinyt jotain kahdeksan vuotta, onko tyyppi vielä hengissä vai yrittänyt vielä kerran itsemurhaa ja onnistunut. Se oli silloin joskus vakavasti masentunut ja nyt, kun seurustelen asperger-ihmisen kanssa, olen alkanut miettiä oliko koulukaverien puheissa sittenkin jotain perää, kun epäilivät tyyppiä autistiseksi. Vaikuttaa aika lailla AS-tyypiltä.
En muista koko keskustelua, yön muistikuvat ovat aika sekavia. Mutta totta se oli, eikä unta. Sain siltä tekstarin, että "kärsinet yksinäisyydestä, kun jopa soitit minulle keskellä yötä" jne, ja allekirjoituksena oli "*tytönnimi* (ent. Ville)".
En olisi ikinä uskonut, että ensimmäinen ns. poikaystäväni olisi transnainen. Miltä se mahtaa nykyään näyttää? Ääni ainakin oli entinen. Soitin sille uudestaan, ja se pyysi tekstaamaan osoitteen, sovittiin että kirjoitellaan. Ainakin se on hengissä. Se teki minulle asioita, joiden annoin tapahtua tietämättömyyttäni, vaikken tykännyt. Olisin voinut sanoa, sen sijaan että nykyäänkään en tykkää edes ajatuksesta sitomisleikeistä. Sillä oli ensimmäinen näkemäni teini-ikäisen penis, onkohan vielä, luultavasti. Onneksi en sentään menettänyt neitsyyttäni sille, vaan vasta seuraavalle. Ajatus Villestä on häirinnyt minua kaikki nämä vuodet, olin varma että se on tappanut itsensä. Joskus Ensimmäisen Oikean Poikaystäväni inttiaikana tekstasin Villelle ja kyselin kuulumisia, vastaus oli jotain tyyliin "olen kotona ja odotan sun tai (koulukaverimme, en edes muista kumman kahdesta tytöstä) yhteydenottoa".
Olen angstannut sitä suhdetta kohta kymmenen vuotta. Riemastuin, kun sain kuulla sen olevan hengissä. Kahta litraa roseviiniä en kyllä enää juo kerralla... petollista tavaraa, miksen ostanut sitä vain noin 10-prosenttista?
En kadu, että otin yhteyden. Odotan kirjettä, kiinnostaa tietää mitä sille kuuluu, nyt kun ei ainakaan heti sovita tapaamista, kun asun Ruotsissa. Mistä se tiesi senkin? Olen asunut täällä kohta viisi vuotta.
Tälle palstalle kirjoitan tietysti tuon "****, ent. Ville" -jutun takia. Mikään läheinen tyyppi ei tosiaan enää ole, mutta kyllä osasi yllättää! Seurustelen ensimmäistä kertaa tytön kanssa, trans-sellaisen. Olen ollut ihastunut hänen ja yhden hyvän ystäväni lisäksi ainakin... hmm, pitää laskea: Mia, Moa, saksalainen Kim... moneen transtyttöön. "Villeen" en voisi kuvitella ihastuvani uudestaan, vaikka ihastun transtyttöihin yhtä helposti kuin pitkätukkaisiin poikiin, paljon helpommin kuin cis-tyttöihin tai lyhyttukkaisiin poikiin. Ja pakkomielteisesti. Mutta häiriintynyt, kauhea Ville? ****? Mitä helvettiä???
En tiedä mitä ajatella. Tyttöystäväni on töissä partioleirillä ja poissa koko kesän, pitääpä kysyä pian milloin voidaan soitella, niin voin kertoa tästä. Olen kertonut Villestä ja sitomisjutusta, koska tyttöystäväni tykkää sensorttisista jutuista. Ei kuitenkaan ikinä tekisi niin olematta varma, että toinenkin tykkää... mutta Villekin kysyi AINA, miltä musta tuntui. Aina. Ja vakiovastaus oli "ihan hyvältä", koska ei sattunut tai mitään, vasta myöhemmin aloin tajuta ettei se ole normaalia, mutta silloin ei enää kyselty.
Loppuvaiheessa mennessäni Villen luokse, hän riisui puseroni, sitoi käteni sillä, jalkani hyppynarulla, ja riisui minut kokonaan. Vai riisuiko vain osittain, vai ehkä ennen sitomista? Ei, sitoi ensin, riisui sitten. Ei muuta. Kerran hän vei kellariin, laittoi pyörän u-mallisella lukolla kaulani paksuiseen pylvääseen kiinni, ja meni yläkertaan hakeakseen hyppynarun käsiäni varten. En tiedä kauanko hän oli poissa, tuntui vähintään tunnilta. Ehkä 20 minuuttia? En tietenkään päässyt irti. Muistaakseni yletyin valokatkaisijaan (jalallani?) mutta en uskaltanut sytyttää, koska Ville oli ennenkin suutahtanut valon sytyttämisestä, naapurit voisivat nähdä sitomisleikit. En muista yritinkö huutaa Villeä, ehkä en uskaltanut, koska samassa rintamamiestalossa, eri puolella asui isoisä. Hyvin huonokuuloinen kyllä.
Ainoa kerta, jolloin osasin sanoa etten tykkää, oli ensisuudelmani jälkeen. Tekstasin bussista. Tekstasinkohan sille Ensimmäiselle Oikealle myös? Varmaankin, tosin pian sen jälkeen eräs tyttö opetti minut suutelemaan. Villen hengitys haisi oikeasti ulosteelle, tai jollekin hirveälle ruoalle jota se kerran tarjosi (oliko se maksaa vai jotain lihan tapaista??) ja suudelma maistui samalta. Kielari. Sen 18-vuotispäivänä, itse olin kuukausi aiemmin täyttänyt 17. Tekstasin, etten tykkää pussailusta, ja se jäi ainoaksi kerraksi Villen kanssa.
Olimme molemmat kieli-intoilijoita, siis esim. pitkän ruotsin ja pitkän saksan lukijoita, ja puheenaiheita riitti. Uskon, että sillä on Aspergerin syndrooma. Itselläni on oireita, mutta ei kaikkia, ja ne johtunevat muusta - biologinen äitini joi raskausaikanaan. Kun emme puhuneet kieli-ilmiöistä, makailimme sängyssä halailemassa. Usein vähissä vaatteissa. Vai ihan ilman? En muista. En saanut nukkua hänen luonaan, kiitos äiti, oikeasti olen kiitollinen. Ehkä. Kerran hän nukkui meillä, koirani huoneessa (takkahuonessa), joka imuroitiin hänen allergiansa takia. Vuodesohvalla, joka oli normaalisti koiran sohvana. Yhdeltä yöllä haimme hänen kotoaan allergialääkkeet, vai tulimmeko hakumatkalta takaisin yhdeltä? Jouduimme varmaan jopa vaihtamaan bussia, se oli kaukana. Äidin mielestä Ville olisi saanut pysyä kotonaan. Kun tyttö, joka opetti minut suutelemaan, Jenni, nukkui meillä kerran ennen italian- ja latinanlukijoiden Rooman-matkaa, äiti olisi halunnut laittaa hänet nukkumaan takkahuoneeseen, muttei voinut vaatia, koska hänen maailmankuvassaan ei biseksuaalisuutta ollut olemassa ja kaikki oli vain Jennin matkimista (viiltely kyllä, mutta mustiin pukeudun vieläkin, rakastan yhä Angelina Jolieta, olen yhä bi).
Äidin mielestä nykyinen suhteeni on "sääli".
Äiti ei koskaan halunnut kuulla sanaakaan seksielämästäni, vaikka itse olisin halunnut kertoa mitä Ville teki, saadakseni puhua asiasta. Rooman-matkalla kerroin inhottaville huonekavereillenikin, yksi oli ihan kiva, toinen Jennin ihastus ja kaveri, ja Jenni ja minä tietysti nukuimme samassa huoneessa. Vihasin sitä Jennin ihastusta. Vielä yksi "ihan kiva" taisi nukkua kanssamme. En edes muista, kuinka monelle olen kertonut. Ainakin kaikille kolmelle oikealle poikaystävälleni, luulisin, ja nykyiselle tyttöystävälleni.
Ja Ville on nykyään *tytönnimi*. En voi tajuta, en ollenkaan. Enkä yritä tällä sanoa, että minulla olisi jotain asiaa vastaan - transtytön ei ole pakko olla ihana, enkä ole ihastumassa Villeen, tai siis *, en todellakaan, hyi hitto. Välillä olen ahdistunut, kun tyttöystäväni kuulostaa liikaa Villeltä, tai sanoo jotain samaan tyyliin. On sanoja ja lausahduksia, joita en kestä, mm. "voi että".
Ällöttävin ikinä saamani tekstiviesti on vielä hyvässä muistissa, vaikka siitä on kohta kymmenen vuotta: "Kostunut kikkelinpää kylmeni hömelön tuntuiseksi ulkona kylmässä. Pissa hoiti. Onkohan 'hoitava pissa' englanniksi 'curea'?"
Uskon, että teki hyvää ottaa yhteyttä. Sori, että vuodatin tänne koko tarinan. Laitan saman blogiini, http://daanasvan.blogspot.se/ - tai tuo .se-pääte taitaa olla ihan se ja sama mitä siihen laittaa, varmaan .se koska olen Ruotsissa. Tänään en juo kuin litran roseviiniä. Vai onko se roseeviini? Olen tarkka kieliasioissa. Niinpä niin.
En olekaan käynyt täällä pieneen ikuisuuteen.
Oman tyttöystäväni prosessi etenee vähitellen, verikokeissa käyty - hiukan neulafobinen kultani ja tassunpitelijänä minä, jonka neulafetissistä sen oli ihan pakko saada mainita hoitsulle ;)
Se ei nyt kumminkaan ole päällimmäisenä mielessä. Eilen illalla join aivan liikaa roseviiniä, ja jostain kumman syystä tekstasin ja sitten soitin ensimmäiselle ns. poikaystävälleni. Olen sanonut sitä "niin sanotuksi" poikaystäväksi jo kauan, koska se ei pitkään halunnut myöntää että me seurusteltiin ja myöhemmin suhde loppui niin, että aloin vältellä sitä ja jahdata ihastustani, jonka kanssa sitten seurustelinkin 4,5 vuotta. Kuulostaa ala-astemeiningiltä, mutta oltiin lukiossa.
No, eilen tosiaan sain päähänpiston, että mullahan on vielä sen numero, entä jos sillä saisi yhteyden, kun netistä ei löydy mitään? Olen miettinyt jotain kahdeksan vuotta, onko tyyppi vielä hengissä vai yrittänyt vielä kerran itsemurhaa ja onnistunut. Se oli silloin joskus vakavasti masentunut ja nyt, kun seurustelen asperger-ihmisen kanssa, olen alkanut miettiä oliko koulukaverien puheissa sittenkin jotain perää, kun epäilivät tyyppiä autistiseksi. Vaikuttaa aika lailla AS-tyypiltä.
En muista koko keskustelua, yön muistikuvat ovat aika sekavia. Mutta totta se oli, eikä unta. Sain siltä tekstarin, että "kärsinet yksinäisyydestä, kun jopa soitit minulle keskellä yötä" jne, ja allekirjoituksena oli "*tytönnimi* (ent. Ville)".
En olisi ikinä uskonut, että ensimmäinen ns. poikaystäväni olisi transnainen. Miltä se mahtaa nykyään näyttää? Ääni ainakin oli entinen. Soitin sille uudestaan, ja se pyysi tekstaamaan osoitteen, sovittiin että kirjoitellaan. Ainakin se on hengissä. Se teki minulle asioita, joiden annoin tapahtua tietämättömyyttäni, vaikken tykännyt. Olisin voinut sanoa, sen sijaan että nykyäänkään en tykkää edes ajatuksesta sitomisleikeistä. Sillä oli ensimmäinen näkemäni teini-ikäisen penis, onkohan vielä, luultavasti. Onneksi en sentään menettänyt neitsyyttäni sille, vaan vasta seuraavalle. Ajatus Villestä on häirinnyt minua kaikki nämä vuodet, olin varma että se on tappanut itsensä. Joskus Ensimmäisen Oikean Poikaystäväni inttiaikana tekstasin Villelle ja kyselin kuulumisia, vastaus oli jotain tyyliin "olen kotona ja odotan sun tai (koulukaverimme, en edes muista kumman kahdesta tytöstä) yhteydenottoa".
Olen angstannut sitä suhdetta kohta kymmenen vuotta. Riemastuin, kun sain kuulla sen olevan hengissä. Kahta litraa roseviiniä en kyllä enää juo kerralla... petollista tavaraa, miksen ostanut sitä vain noin 10-prosenttista?
En kadu, että otin yhteyden. Odotan kirjettä, kiinnostaa tietää mitä sille kuuluu, nyt kun ei ainakaan heti sovita tapaamista, kun asun Ruotsissa. Mistä se tiesi senkin? Olen asunut täällä kohta viisi vuotta.
Tälle palstalle kirjoitan tietysti tuon "****, ent. Ville" -jutun takia. Mikään läheinen tyyppi ei tosiaan enää ole, mutta kyllä osasi yllättää! Seurustelen ensimmäistä kertaa tytön kanssa, trans-sellaisen. Olen ollut ihastunut hänen ja yhden hyvän ystäväni lisäksi ainakin... hmm, pitää laskea: Mia, Moa, saksalainen Kim... moneen transtyttöön. "Villeen" en voisi kuvitella ihastuvani uudestaan, vaikka ihastun transtyttöihin yhtä helposti kuin pitkätukkaisiin poikiin, paljon helpommin kuin cis-tyttöihin tai lyhyttukkaisiin poikiin. Ja pakkomielteisesti. Mutta häiriintynyt, kauhea Ville? ****? Mitä helvettiä???
En tiedä mitä ajatella. Tyttöystäväni on töissä partioleirillä ja poissa koko kesän, pitääpä kysyä pian milloin voidaan soitella, niin voin kertoa tästä. Olen kertonut Villestä ja sitomisjutusta, koska tyttöystäväni tykkää sensorttisista jutuista. Ei kuitenkaan ikinä tekisi niin olematta varma, että toinenkin tykkää... mutta Villekin kysyi AINA, miltä musta tuntui. Aina. Ja vakiovastaus oli "ihan hyvältä", koska ei sattunut tai mitään, vasta myöhemmin aloin tajuta ettei se ole normaalia, mutta silloin ei enää kyselty.
Loppuvaiheessa mennessäni Villen luokse, hän riisui puseroni, sitoi käteni sillä, jalkani hyppynarulla, ja riisui minut kokonaan. Vai riisuiko vain osittain, vai ehkä ennen sitomista? Ei, sitoi ensin, riisui sitten. Ei muuta. Kerran hän vei kellariin, laittoi pyörän u-mallisella lukolla kaulani paksuiseen pylvääseen kiinni, ja meni yläkertaan hakeakseen hyppynarun käsiäni varten. En tiedä kauanko hän oli poissa, tuntui vähintään tunnilta. Ehkä 20 minuuttia? En tietenkään päässyt irti. Muistaakseni yletyin valokatkaisijaan (jalallani?) mutta en uskaltanut sytyttää, koska Ville oli ennenkin suutahtanut valon sytyttämisestä, naapurit voisivat nähdä sitomisleikit. En muista yritinkö huutaa Villeä, ehkä en uskaltanut, koska samassa rintamamiestalossa, eri puolella asui isoisä. Hyvin huonokuuloinen kyllä.
Ainoa kerta, jolloin osasin sanoa etten tykkää, oli ensisuudelmani jälkeen. Tekstasin bussista. Tekstasinkohan sille Ensimmäiselle Oikealle myös? Varmaankin, tosin pian sen jälkeen eräs tyttö opetti minut suutelemaan. Villen hengitys haisi oikeasti ulosteelle, tai jollekin hirveälle ruoalle jota se kerran tarjosi (oliko se maksaa vai jotain lihan tapaista??) ja suudelma maistui samalta. Kielari. Sen 18-vuotispäivänä, itse olin kuukausi aiemmin täyttänyt 17. Tekstasin, etten tykkää pussailusta, ja se jäi ainoaksi kerraksi Villen kanssa.
Olimme molemmat kieli-intoilijoita, siis esim. pitkän ruotsin ja pitkän saksan lukijoita, ja puheenaiheita riitti. Uskon, että sillä on Aspergerin syndrooma. Itselläni on oireita, mutta ei kaikkia, ja ne johtunevat muusta - biologinen äitini joi raskausaikanaan. Kun emme puhuneet kieli-ilmiöistä, makailimme sängyssä halailemassa. Usein vähissä vaatteissa. Vai ihan ilman? En muista. En saanut nukkua hänen luonaan, kiitos äiti, oikeasti olen kiitollinen. Ehkä. Kerran hän nukkui meillä, koirani huoneessa (takkahuonessa), joka imuroitiin hänen allergiansa takia. Vuodesohvalla, joka oli normaalisti koiran sohvana. Yhdeltä yöllä haimme hänen kotoaan allergialääkkeet, vai tulimmeko hakumatkalta takaisin yhdeltä? Jouduimme varmaan jopa vaihtamaan bussia, se oli kaukana. Äidin mielestä Ville olisi saanut pysyä kotonaan. Kun tyttö, joka opetti minut suutelemaan, Jenni, nukkui meillä kerran ennen italian- ja latinanlukijoiden Rooman-matkaa, äiti olisi halunnut laittaa hänet nukkumaan takkahuoneeseen, muttei voinut vaatia, koska hänen maailmankuvassaan ei biseksuaalisuutta ollut olemassa ja kaikki oli vain Jennin matkimista (viiltely kyllä, mutta mustiin pukeudun vieläkin, rakastan yhä Angelina Jolieta, olen yhä bi).
Äidin mielestä nykyinen suhteeni on "sääli".
Äiti ei koskaan halunnut kuulla sanaakaan seksielämästäni, vaikka itse olisin halunnut kertoa mitä Ville teki, saadakseni puhua asiasta. Rooman-matkalla kerroin inhottaville huonekavereillenikin, yksi oli ihan kiva, toinen Jennin ihastus ja kaveri, ja Jenni ja minä tietysti nukuimme samassa huoneessa. Vihasin sitä Jennin ihastusta. Vielä yksi "ihan kiva" taisi nukkua kanssamme. En edes muista, kuinka monelle olen kertonut. Ainakin kaikille kolmelle oikealle poikaystävälleni, luulisin, ja nykyiselle tyttöystävälleni.
Ja Ville on nykyään *tytönnimi*. En voi tajuta, en ollenkaan. Enkä yritä tällä sanoa, että minulla olisi jotain asiaa vastaan - transtytön ei ole pakko olla ihana, enkä ole ihastumassa Villeen, tai siis *, en todellakaan, hyi hitto. Välillä olen ahdistunut, kun tyttöystäväni kuulostaa liikaa Villeltä, tai sanoo jotain samaan tyyliin. On sanoja ja lausahduksia, joita en kestä, mm. "voi että".
Ällöttävin ikinä saamani tekstiviesti on vielä hyvässä muistissa, vaikka siitä on kohta kymmenen vuotta: "Kostunut kikkelinpää kylmeni hömelön tuntuiseksi ulkona kylmässä. Pissa hoiti. Onkohan 'hoitava pissa' englanniksi 'curea'?"
Uskon, että teki hyvää ottaa yhteyttä. Sori, että vuodatin tänne koko tarinan. Laitan saman blogiini, http://daanasvan.blogspot.se/ - tai tuo .se-pääte taitaa olla ihan se ja sama mitä siihen laittaa, varmaan .se koska olen Ruotsissa. Tänään en juo kuin litran roseviiniä. Vai onko se roseeviini? Olen tarkka kieliasioissa. Niinpä niin.
onsdag 30 maj 2012
Avaan ikkunan ja vaikka valo koskee silmiini, ilma on tervetullutta. Päästän kesän sisään. Vaikka se on niin suuri ja vaarallinen, saattaa herättää kaipuun Suomeen. Ehkä käynkin siellä, olen viikon tai parikin, jossain vaiheessa, käyn saunassa ja uimassa, ehkä heinäkuussa.
Tilasin sen kolmannen nuken. Eilen vedin kännit ja maksoin taksin kotiin, viiden henkilön tilataksin, en ollut kovin kännissä vielä siinä vaiheessa, Frida suuteli minua ja oli niin kännissä että pystyi hädin tuskin kävelemään. Sen takia Veronica soitti taksin ja autoimme sen jonkun kivan tytön kanssa Fridan kotiin. Kävi ilmi, että se joku kiva tyttökään ei tiennyt missä Frida asui, mutta Frida onneksi tiesi. Kun olimme päässeet Fridasta eroon, se joku kiva tyttö ei enää juurikaan puhunut minulle. Veronica, sen mahdollinen pano (se ulkomaalainen ihan kiva jätkä), se joku tyttö ja minä ajelimme Flogstaan. Se joku tyttö oli sanonut aikaisemmin, että silläkin on rahaa, mutta kysyessäni perillä miten hoitaisimme maksun se totesi viileästi että minähän olin sanonut voivani maksaa, että se sanoi vain että jos minun rahani eivät riitä... Veronica sanoi että sillä on kaksikymppinen, ja työnsi sen minun kouraani maksettuani 268 tai jotain sellaista, että onpahan ainakin jotain. No, minähän olin sanonut maksavani, ja koitin lohduttautua sillä, että autoimme Fridan turvallisesti kotiin ja se oli rahan arvoista ja enemmänkin. Mutta silti... tuli vähän hyväksikäytetty olo. Ja kun Veronica ei tunnu tykkäävän minusta (olenkohan ollut liian idiootti kännissä joskus, vai johtuuko se jotenkin Peikosta, joka on molempien eksä?) ja se toinenkin tyttö oli niin kylmä loppumatkasta, ja se jätkä ei sanonut minulle edes moi, ei edes katsonut minuun päin vaikka tunnettiin, myöhemmin kyllä vaihdoimme pari sanaa, mutta inhoan olla näkymätön.
Ennen Upplandsia palelin kuoron kanssa puistossa, olin kateellinen pojille jotka hikoilivat jalkapallon kimpussa, söin salaatin ja puhuin muutaman sanan muutaman kanssa, kukaan tuskin huomasi kun häivyin. Ei Christiankaan tainnut sanoa moikka lähtiessään Annan ja Marcuksen kanssa. Kävelin jäässä Upplandsille, arvelin ja toivoin Björnin olevan siellä, ja olihan se. Palelimme ulkona jonkin aikaa, joku tyttö moikkasi ja kysyi muistanko sitä, sanoin muistavani varmaankin, se kysyi nimeään eikä kertonut kun en osannut vastata. Se häipyi sitten myöhemmin, samoin Björn, jolla olisi työpäivä, samoin ne jotkut muut, mutta Frida oli jokseenkin kännissä jo tultuaan ja tosi iloinen nähdessään minut, meillä oli hirveän kivaa. Lopulta se oli sitten ihan liian kännissä.
Jos äiti tai isä lukisivat tämän, he luulisivat kännisekoilujen olevan arkipäivääni, isä vihjasi viime meilissään että voisin vaihtaa kaverini sellaisiin, jotka eivät käy koko ajan baareissa. Mutta kun en käy juuri koskaan baareissa, eilen menin pitkästä aikaa ja satuin löytämään Björnin ja Ålandin (ja tytöt). Siis tosi pitkästä aikaa. Milloin olin viimeksi? NKF-gaskissa? Ai niin, leffan jälkeen käytiin Erican kanssa siiderillä, vai oliko se (vain) ennen leffaa. Taisi olla. Erica kysyy aina, miksi se on niin tärkeää. Samoin Flogsta-bileistä. Niissä kyllä käyn, aika useinkin. Mutta en baareissa. Sitä paitsi miten olisin voinut, kun ei ole ollut rahaa?
Eilenkin vedin lopulta kunnon lohtukännit vasta kotona koneen ääressä, kunnes ryömin vaatteet päällä sänkyyn ja nukahdin heti.
Nämä kännäys- ja nukkerahat varastin tavallaan vanhemmiltani, vaikka ne olikin annettu minulle. Äiti antoi tätinsä perintörahojen mennä minun tililleni, siirtääkseen ne sitten rahastoon muiden asuntorahojen seuraksi. Minä otin viisi tonnia. Siis erkkeinä. Tarkoitus olisi elää niillä, kunnes löydän töitä tai onnistun jotenkin hankkimaan Ruotsin opintotuen. Siitä suurin osa on lainaa, mutta sen maksamista mietin sitten joskus. Olisi mahtavaa saada CSN. Kas kun Suomen tukikuukaudet ovat loppu.
Avasin ikkunan, päästin kesän sisään ja vapautin itseni viimeisestäkin vaatekappaleesta, rintsikoista. Nyt nautin ilmasta ihollani, vaikka pian pitää verhoutua johonkin voidakseni hakea jääkaapista mehua. Juon litran mehua ja voin varmaan paremmin sen jälkeen. Minun vuoroni ostaa pizzaa, katsotaan tapahtuuko se sunnuntaina vai maanantaina, sunnuntaina Anna tulee tänne ja vietämme peli- ja leffaillan Annan ja Fannyn kanssa Ericalla. Tänä iltana siivoan. Taas. Vaikka nyt se on helpompaa, mutta lattialla on taas tavaravuori. Voihan olla että vedän vain kännit ja siivoan vasta huomenna. Hitto, unohdin katsoa Pinsamheter... no, kai sen näkee netistä jos kiinnostaa, ja olen nähnyt kaikki jaksot. Nyt panin telkkarin päälle ja hitto, ne syövät vesimelonia. En ole ehkä edes nähnyt tätä jaksoa? No, kai sen näkee netistä... mutta nyt tarvitsen mehua.
Lauantaina on Översättarprogrammin pääsykoe. En tiedä saako näin sanoa, mutta se kuulostaa ihan läpihuutojutulta. Saa käyttää sanakirjoja ja kaikkea. Vaikeinta on herätä aikaisin ja kantaa tarpeeksi monta sanakirjaa bussipysäkiltä perille. Missähän se oli ja mihin aikaan? Sitten pitää ennen juhannusta saada aikaiseksi jotain, millä todistaa opettajalle että voin saada kurssit suoritettua kesän aikana. Vaikeata, mutta nyt on ainakin rahaa. Laiskottelen kesän, vaikka onkin ikävä Saloon, saunaan ja iltatorille. Siis laiskottelen kunhan kouluhommilta ehdin. Tai teen kouluhommat, kunhan laiskottelulta ehdin...
Nälkäkin tuli. No, aloitan mehusta.
Tilasin sen kolmannen nuken. Eilen vedin kännit ja maksoin taksin kotiin, viiden henkilön tilataksin, en ollut kovin kännissä vielä siinä vaiheessa, Frida suuteli minua ja oli niin kännissä että pystyi hädin tuskin kävelemään. Sen takia Veronica soitti taksin ja autoimme sen jonkun kivan tytön kanssa Fridan kotiin. Kävi ilmi, että se joku kiva tyttökään ei tiennyt missä Frida asui, mutta Frida onneksi tiesi. Kun olimme päässeet Fridasta eroon, se joku kiva tyttö ei enää juurikaan puhunut minulle. Veronica, sen mahdollinen pano (se ulkomaalainen ihan kiva jätkä), se joku tyttö ja minä ajelimme Flogstaan. Se joku tyttö oli sanonut aikaisemmin, että silläkin on rahaa, mutta kysyessäni perillä miten hoitaisimme maksun se totesi viileästi että minähän olin sanonut voivani maksaa, että se sanoi vain että jos minun rahani eivät riitä... Veronica sanoi että sillä on kaksikymppinen, ja työnsi sen minun kouraani maksettuani 268 tai jotain sellaista, että onpahan ainakin jotain. No, minähän olin sanonut maksavani, ja koitin lohduttautua sillä, että autoimme Fridan turvallisesti kotiin ja se oli rahan arvoista ja enemmänkin. Mutta silti... tuli vähän hyväksikäytetty olo. Ja kun Veronica ei tunnu tykkäävän minusta (olenkohan ollut liian idiootti kännissä joskus, vai johtuuko se jotenkin Peikosta, joka on molempien eksä?) ja se toinenkin tyttö oli niin kylmä loppumatkasta, ja se jätkä ei sanonut minulle edes moi, ei edes katsonut minuun päin vaikka tunnettiin, myöhemmin kyllä vaihdoimme pari sanaa, mutta inhoan olla näkymätön.
Ennen Upplandsia palelin kuoron kanssa puistossa, olin kateellinen pojille jotka hikoilivat jalkapallon kimpussa, söin salaatin ja puhuin muutaman sanan muutaman kanssa, kukaan tuskin huomasi kun häivyin. Ei Christiankaan tainnut sanoa moikka lähtiessään Annan ja Marcuksen kanssa. Kävelin jäässä Upplandsille, arvelin ja toivoin Björnin olevan siellä, ja olihan se. Palelimme ulkona jonkin aikaa, joku tyttö moikkasi ja kysyi muistanko sitä, sanoin muistavani varmaankin, se kysyi nimeään eikä kertonut kun en osannut vastata. Se häipyi sitten myöhemmin, samoin Björn, jolla olisi työpäivä, samoin ne jotkut muut, mutta Frida oli jokseenkin kännissä jo tultuaan ja tosi iloinen nähdessään minut, meillä oli hirveän kivaa. Lopulta se oli sitten ihan liian kännissä.
Jos äiti tai isä lukisivat tämän, he luulisivat kännisekoilujen olevan arkipäivääni, isä vihjasi viime meilissään että voisin vaihtaa kaverini sellaisiin, jotka eivät käy koko ajan baareissa. Mutta kun en käy juuri koskaan baareissa, eilen menin pitkästä aikaa ja satuin löytämään Björnin ja Ålandin (ja tytöt). Siis tosi pitkästä aikaa. Milloin olin viimeksi? NKF-gaskissa? Ai niin, leffan jälkeen käytiin Erican kanssa siiderillä, vai oliko se (vain) ennen leffaa. Taisi olla. Erica kysyy aina, miksi se on niin tärkeää. Samoin Flogsta-bileistä. Niissä kyllä käyn, aika useinkin. Mutta en baareissa. Sitä paitsi miten olisin voinut, kun ei ole ollut rahaa?
Eilenkin vedin lopulta kunnon lohtukännit vasta kotona koneen ääressä, kunnes ryömin vaatteet päällä sänkyyn ja nukahdin heti.
Nämä kännäys- ja nukkerahat varastin tavallaan vanhemmiltani, vaikka ne olikin annettu minulle. Äiti antoi tätinsä perintörahojen mennä minun tililleni, siirtääkseen ne sitten rahastoon muiden asuntorahojen seuraksi. Minä otin viisi tonnia. Siis erkkeinä. Tarkoitus olisi elää niillä, kunnes löydän töitä tai onnistun jotenkin hankkimaan Ruotsin opintotuen. Siitä suurin osa on lainaa, mutta sen maksamista mietin sitten joskus. Olisi mahtavaa saada CSN. Kas kun Suomen tukikuukaudet ovat loppu.
Avasin ikkunan, päästin kesän sisään ja vapautin itseni viimeisestäkin vaatekappaleesta, rintsikoista. Nyt nautin ilmasta ihollani, vaikka pian pitää verhoutua johonkin voidakseni hakea jääkaapista mehua. Juon litran mehua ja voin varmaan paremmin sen jälkeen. Minun vuoroni ostaa pizzaa, katsotaan tapahtuuko se sunnuntaina vai maanantaina, sunnuntaina Anna tulee tänne ja vietämme peli- ja leffaillan Annan ja Fannyn kanssa Ericalla. Tänä iltana siivoan. Taas. Vaikka nyt se on helpompaa, mutta lattialla on taas tavaravuori. Voihan olla että vedän vain kännit ja siivoan vasta huomenna. Hitto, unohdin katsoa Pinsamheter... no, kai sen näkee netistä jos kiinnostaa, ja olen nähnyt kaikki jaksot. Nyt panin telkkarin päälle ja hitto, ne syövät vesimelonia. En ole ehkä edes nähnyt tätä jaksoa? No, kai sen näkee netistä... mutta nyt tarvitsen mehua.
Lauantaina on Översättarprogrammin pääsykoe. En tiedä saako näin sanoa, mutta se kuulostaa ihan läpihuutojutulta. Saa käyttää sanakirjoja ja kaikkea. Vaikeinta on herätä aikaisin ja kantaa tarpeeksi monta sanakirjaa bussipysäkiltä perille. Missähän se oli ja mihin aikaan? Sitten pitää ennen juhannusta saada aikaiseksi jotain, millä todistaa opettajalle että voin saada kurssit suoritettua kesän aikana. Vaikeata, mutta nyt on ainakin rahaa. Laiskottelen kesän, vaikka onkin ikävä Saloon, saunaan ja iltatorille. Siis laiskottelen kunhan kouluhommilta ehdin. Tai teen kouluhommat, kunhan laiskottelulta ehdin...
Nälkäkin tuli. No, aloitan mehusta.
tisdag 15 maj 2012
Om jag hade pengar. Om jag fick en miljon... en miljon kronor just nu:
Allra först skulle jag klä på mig, kanske till och mig sminka mig, nej allra först skulle jag gå på toa och dricka upp saften och kaffet (Ericas saft och kaffet som hon köpte till mig) och borsta håret och nej, jag skulle nog inte hinna sminka mig, jag skulle ta med sminkpåsen. Jag skulle inte hinna gå till kören (nu går jag inte för att jag vaknade så sent och orkar inte och vill inte höra om vårbalen som är på lördag, jag har inga pengar, jag kan inte vara med i år heller, jag har aldrig varit med på vårbal och det är mitt femte år i Uppsala och kören) - nej, jag skulle inte hinna med kören idag, istället skulle jag gå och hämta min katt (Erica) och gå ner till affären, hon skulle få ringa till Yukikos för att de stänger klockan 18 (tror jag) och jag vill ändå ha sushi, eller så skulle hon ringa till den finare Yukikos-restaurangen och boka bord så vi kan äta där ikväll! Det skulle hon få göra. Och sen skulle jag gå och ladda pengar på busskortet, och min svenska mobil, ja just det och sms:a till pappa igen och säga att jag ändå inte behöver mer pengar till mat, och sen skulle jag och min katt (jag skulle ladda hennes busskort också) åka till stan och köpa en massa skumpa och vin och minttu och kaffelikör. Och sen så skulle vi köpa kläder, fast så mycket skulle vi inte hinna innan affärerna stänger, men vi skulle fortsätta imorgon.
Men klockan åtta skulle jag nog ändå gå till kören och vara med på årsmötet. Egentligen borde jag gå... jag är ju nyfiken... men det tar så lång tid att gå, men om jag bara gick på mötet... men jag ville ju få något gjort idag. Börja i alla fall. Fan vad trött jag kommer vara imorgon, men jag MÅSTE gå på lektionen, jag har en enda lektion i veckan nu och orkar sällan gå. Finns det medicin mot kronisk lathet?
Ja, jag skulle vara med på mötet och dra med min katt också, så att hon skulle få vänta och läsa nån bok som jag skulle köpa till henne, och efter mötet skulle jag och min katt vara med på vad som helst kören gör, jag vet inte för jag har inte varit med på ett tag och ingen har skrivit något heller. Men det kostar pengar ändå så jag skulle bara bli ledsen om jag visste.
Men om jag hade en miljon så skulle jag bjuda hela kören på skumpa eller om det inte finns på nationen, åtminstone öl eller cider eller läsk, eller glass eller något om man inte dricker läsk heller, och sen så skulle jag och min katt fortsätta på Bullit, för dit ville min katt gå. Fast då skulle jag behöva tvätta håret. Och ja just det, vi skulle ju äta sushi också, vi kanske behöver två dagar för firandet. Så ikväll skulle vi festa och imorgon skulle vi gå på bio och äta sushi. Och sen festa hemma och spela monopol, för det tycker jag är kul och vi började igår och jag vann.
Men när jag skulle komma hem och vara lagom sparv så skulle jag beställa DoD Kirill och DC Colin. Och ja just det, Diablo 3... till min katt. Eller hon skulle få beställa själv, sånt vill jag inte röra. Och jag skulle ändå lyssna på Sonata Arcticas nyaste album på Radio Rock (på nätet), fast imorgon skulle jag åka till Gränby Centrum och kolla om de har skivan! Den kommer ju ut imorgon, tror jag.
Kirill är förresten en docka, lillebror till Johnny och Deena, och han ska heta Kirill Elias Jordaniel Svan. Och Colin är egentligen en pojke, men jag ska sanda bort snoppen och göra honom till en (anorektisk) flicka, lillasyster till Deena och Johnny, då får min smala "Deena ballereena" bli avundsjuk. Först hade jag tänkt skaffa DC Bella istället, men Colin är längre och ännu smalare och mindre bred på höfterna. Men vi får se, om någon säljer en billig Bella så kanske jag köper henne ändå, alltså utan den där miljonen som jag fantiserar om just nu. Hon ska i alla fall heta Alice.
Ja, om jag hade fått en miljon kronor för en halvtimme sen, så skulle jag imorgon kväll ha kvar ca. 990 000 kronor, tror jag. Jag skulle betala mina skulder till mamma och pappa för att göra dem glada. Och köpa två små identiska dockor till. Och äta sushi varje dag. Och leta efter en lägenhet i Uppsala, ifall mamma och pappa skulle ändå låta mig använda pengarna som de har sparat till mig. Men jag skulle bo kvar här minst ett halvår till. Jag skulle vara i Finland över sommaren, bara för att basta och bada och njuta av naturen och dricka lonkero och köpa skräp på loppis varje torsdag, på kvällstorget. Kanske inte hela sommaren, jag skulle komma hit i början av augusti, senast, och inte jobba på hela sommaren om jag inte fick ett jättebra jobb.
Jag skulle fira min 27-årsdag stort. Takfest, om det var fint väder! Jag skulle bjuda hela kören, eller åtminstone de som jag känner, allra först de söta pojkarna, och jag skulle bjuda mina pojkar och köpa vin och öl och cider så att det skulle räcka till alla. Och jag skulle bjuda hela min korridor och Ericas korridor, och Ericas underbara vänner, och Sjanni och alla som jag känner här i Uppsala.
Fast det skulle kanske ändå gå som när jag flyttade in i Flogsta för första gången. Jag vågade ha en egen fest, för första gången i mitt liv så att mamma inte organiserade den, och bjöd alla mina fb-kompisar som (kanske) bodde i Uppsala, då hade jag varit på fb typ ett halvår så det var "bara" lite över 40 stycken. Jag var rädd att det skulle komma för mycket folk. Jag hade två påsar chips och en vattenmelon och bål av mammas rabarbersaft och Absolut som jag köpt själv och sprite, mitt rum var jättefint och helt nytt, jag väntade så ivrigt på min egen inflyttningsfest, nu när jag skulle bli en Flogstafågel, äntligen.
Ja, det blev en bra fest, eller bra kväll med kompisar hos mig, i alla fall. Här har jag bilder. [OBS!! Om till exempel Jojo läser bloggen nu: gästlösenordet är alohomora - och förresten är jag jätteglad för att du läser mig. En väldigt, väldigt personlig blogg.] Ja, där står det att jag hade bjudit 48 personer. Vindruvor och choklad hade jag också! Jag trodde på riktigt att minst hälften skulle komma... min dåvarande pojkvän Trollet kom, och hans bästis med sin flickvän och lillebror, och två till av hans kompisar, och en tysk kille som råkade bo i samma hus. Det var min stora fest. Visst hade vi kul, men istället för 49 sparvar var vi flera gosdjur än människor. Vi var åtta personer, fast alla var inte där samtidigt. Det var min stora fest. Efter det där har jag inte försökt ha fest. Och varje år när jag fyller år så tänker jag på alla födelsedagsfester som jag har varit på (och de som jag inte har varit bjuden på) och att Joel fyller år två dagar efter mig, och att vi har pratat om att ha en gemensam fest. Kanske när jag fyller 30? Fast då är Joel säkert redan vuxen, då är han 24. För gammal för fester. Eller för att hänga med någon jag känner. Alla bara försvinner. Jag blev ledsen när pojkarna (alla utom Trollet och hans bror och Schoepsarna) flyttade från Flogsta. Förra gången jag träffade dem var på Björns födelsedagsfest, och det var fan i februari! Om jag hade pengar så skulle jag ha en fest kanske redan nu, bara för att fira att jag har fått en miljon. Det är bara det att jag inte får en miljon. Jag får kanske inte ens matpengar av pappa. Vad ska jag göra när kaffet är slut? Och var ska jag vara när jag fyller 27? Tur att jag inte är rockstjärna, då skulle jag inte överleva nästa år. När jag fyller 27 så ska jag kanske tapetsera mitt rum med bilder på alla rockstjärnor som dog när de var 27.
Om jag hade fått en miljon för en timme sen så skulle jag inte ha så mycket kvar på min födelsedag i augusti, men jag skulle köpa lonkero och allt möjligt på båten och en extra flaska till Joel som fyller 21. Lilla pojken =D
Om jag hade fått en miljon för en timme sen så skulle jag dricka massor av lonkero, fast helst sockerfri, fast jag skulle ändå bli tjock av så mycket alkohol, och sitta och skriva varje natt. Om jag hade pengar så skulle jag skriva så många böcker under den här sommaren att jag skulle säkert få en av dem publicerad.
Om jag kände mig barnslig så skulle jag skriva om Tassen. Om jag kände mig deppig så skulle jag skriva om mitt liv. Ibland kanske lite fantasy, ibland något helt annat, och böckerna om Tassen är inte bara om när hon var elva och flyttade till ett nytt land och blev utlänning, berättelsen börjar ju när hon är åtta och gungar och har sommarlov och är hos sin kusin Nanna och tjuvlyssnar på henne och sin storasyster Hanna. Och Tassen har nya röda skor men glömmer dem på biblioteket. Och efter att de har bott i Sverige ett par år och hon har lärt sig svenska så flyttar de tillbaka och hon börjar högstadiet i Finland, och senare är hon i gymnasiet men fortfarande sig själv och lite konstig (aldrig någon diagnos, men jag tycker hon har lite aspergerliknande beteende ibland) och senare börjar hon universitetet, men hon klarar sig bättre än jag, jag är inte Tassen för jag har ju ingen storasyster som skulle ta hand om mig.
Om jag hade pengar så skulle jag vara lycklig. Men jag skulle ändå behöva fixa så jävla många saker. Har det gått tre månader sen jag glömde ryggsäcken på båten? Fan också. Det måste jag kolla. Och be någon i Helsingfors hämta den - det måste nog vara mamma. Och om jag har minttu i den så kommer jag säkert inte få det tillbaka. Fast det är kanske redan för sent. Så mycket mat! Ryggsäcken var full av pasta!
Och jag måste... jag måste så mycket. Men om jag hade 200 kronor så skulle jag gå och köpa vin. Inte för att det skulle lösa ett enda problem, men det hjälper att glömma dem. Och somna. Jag älskar mina drömmar.
Om jag hade en miljon euro då? Jag skulle göra samma saker som med en miljon kronor, fast jag skulle köpa en lite finare lägenhet. Här i Uppsala, ändå. Jag skulle nog inte klara av att ta hand om en egen villa, men så många rum att jag kunde ha eget bibliotek i ett rum och många dockor och deras grejer.
Kören började för över en halvtimme sedan. Jag vill krama min katt, men jag måste försöka få åtminstone något gjort idag. Och jag behöver vara ensam en dag, tror jag, eller en hel kväll, några timmar så att jag är vaken och det är fortfarande ljust. Vi kanske spelar monopol imorgon då. Och dricker saft. Ericas saft. För jag har inga pengar, annars skulle vi dricka vin.
Allra först skulle jag klä på mig, kanske till och mig sminka mig, nej allra först skulle jag gå på toa och dricka upp saften och kaffet (Ericas saft och kaffet som hon köpte till mig) och borsta håret och nej, jag skulle nog inte hinna sminka mig, jag skulle ta med sminkpåsen. Jag skulle inte hinna gå till kören (nu går jag inte för att jag vaknade så sent och orkar inte och vill inte höra om vårbalen som är på lördag, jag har inga pengar, jag kan inte vara med i år heller, jag har aldrig varit med på vårbal och det är mitt femte år i Uppsala och kören) - nej, jag skulle inte hinna med kören idag, istället skulle jag gå och hämta min katt (Erica) och gå ner till affären, hon skulle få ringa till Yukikos för att de stänger klockan 18 (tror jag) och jag vill ändå ha sushi, eller så skulle hon ringa till den finare Yukikos-restaurangen och boka bord så vi kan äta där ikväll! Det skulle hon få göra. Och sen skulle jag gå och ladda pengar på busskortet, och min svenska mobil, ja just det och sms:a till pappa igen och säga att jag ändå inte behöver mer pengar till mat, och sen skulle jag och min katt (jag skulle ladda hennes busskort också) åka till stan och köpa en massa skumpa och vin och minttu och kaffelikör. Och sen så skulle vi köpa kläder, fast så mycket skulle vi inte hinna innan affärerna stänger, men vi skulle fortsätta imorgon.
Men klockan åtta skulle jag nog ändå gå till kören och vara med på årsmötet. Egentligen borde jag gå... jag är ju nyfiken... men det tar så lång tid att gå, men om jag bara gick på mötet... men jag ville ju få något gjort idag. Börja i alla fall. Fan vad trött jag kommer vara imorgon, men jag MÅSTE gå på lektionen, jag har en enda lektion i veckan nu och orkar sällan gå. Finns det medicin mot kronisk lathet?
Ja, jag skulle vara med på mötet och dra med min katt också, så att hon skulle få vänta och läsa nån bok som jag skulle köpa till henne, och efter mötet skulle jag och min katt vara med på vad som helst kören gör, jag vet inte för jag har inte varit med på ett tag och ingen har skrivit något heller. Men det kostar pengar ändå så jag skulle bara bli ledsen om jag visste.
Men om jag hade en miljon så skulle jag bjuda hela kören på skumpa eller om det inte finns på nationen, åtminstone öl eller cider eller läsk, eller glass eller något om man inte dricker läsk heller, och sen så skulle jag och min katt fortsätta på Bullit, för dit ville min katt gå. Fast då skulle jag behöva tvätta håret. Och ja just det, vi skulle ju äta sushi också, vi kanske behöver två dagar för firandet. Så ikväll skulle vi festa och imorgon skulle vi gå på bio och äta sushi. Och sen festa hemma och spela monopol, för det tycker jag är kul och vi började igår och jag vann.
Men när jag skulle komma hem och vara lagom sparv så skulle jag beställa DoD Kirill och DC Colin. Och ja just det, Diablo 3... till min katt. Eller hon skulle få beställa själv, sånt vill jag inte röra. Och jag skulle ändå lyssna på Sonata Arcticas nyaste album på Radio Rock (på nätet), fast imorgon skulle jag åka till Gränby Centrum och kolla om de har skivan! Den kommer ju ut imorgon, tror jag.
Kirill är förresten en docka, lillebror till Johnny och Deena, och han ska heta Kirill Elias Jordaniel Svan. Och Colin är egentligen en pojke, men jag ska sanda bort snoppen och göra honom till en (anorektisk) flicka, lillasyster till Deena och Johnny, då får min smala "Deena ballereena" bli avundsjuk. Först hade jag tänkt skaffa DC Bella istället, men Colin är längre och ännu smalare och mindre bred på höfterna. Men vi får se, om någon säljer en billig Bella så kanske jag köper henne ändå, alltså utan den där miljonen som jag fantiserar om just nu. Hon ska i alla fall heta Alice.
Ja, om jag hade fått en miljon kronor för en halvtimme sen, så skulle jag imorgon kväll ha kvar ca. 990 000 kronor, tror jag. Jag skulle betala mina skulder till mamma och pappa för att göra dem glada. Och köpa två små identiska dockor till. Och äta sushi varje dag. Och leta efter en lägenhet i Uppsala, ifall mamma och pappa skulle ändå låta mig använda pengarna som de har sparat till mig. Men jag skulle bo kvar här minst ett halvår till. Jag skulle vara i Finland över sommaren, bara för att basta och bada och njuta av naturen och dricka lonkero och köpa skräp på loppis varje torsdag, på kvällstorget. Kanske inte hela sommaren, jag skulle komma hit i början av augusti, senast, och inte jobba på hela sommaren om jag inte fick ett jättebra jobb.
Jag skulle fira min 27-årsdag stort. Takfest, om det var fint väder! Jag skulle bjuda hela kören, eller åtminstone de som jag känner, allra först de söta pojkarna, och jag skulle bjuda mina pojkar och köpa vin och öl och cider så att det skulle räcka till alla. Och jag skulle bjuda hela min korridor och Ericas korridor, och Ericas underbara vänner, och Sjanni och alla som jag känner här i Uppsala.
Fast det skulle kanske ändå gå som när jag flyttade in i Flogsta för första gången. Jag vågade ha en egen fest, för första gången i mitt liv så att mamma inte organiserade den, och bjöd alla mina fb-kompisar som (kanske) bodde i Uppsala, då hade jag varit på fb typ ett halvår så det var "bara" lite över 40 stycken. Jag var rädd att det skulle komma för mycket folk. Jag hade två påsar chips och en vattenmelon och bål av mammas rabarbersaft och Absolut som jag köpt själv och sprite, mitt rum var jättefint och helt nytt, jag väntade så ivrigt på min egen inflyttningsfest, nu när jag skulle bli en Flogstafågel, äntligen.
Ja, det blev en bra fest, eller bra kväll med kompisar hos mig, i alla fall. Här har jag bilder. [OBS!! Om till exempel Jojo läser bloggen nu: gästlösenordet är alohomora - och förresten är jag jätteglad för att du läser mig. En väldigt, väldigt personlig blogg.] Ja, där står det att jag hade bjudit 48 personer. Vindruvor och choklad hade jag också! Jag trodde på riktigt att minst hälften skulle komma... min dåvarande pojkvän Trollet kom, och hans bästis med sin flickvän och lillebror, och två till av hans kompisar, och en tysk kille som råkade bo i samma hus. Det var min stora fest. Visst hade vi kul, men istället för 49 sparvar var vi flera gosdjur än människor. Vi var åtta personer, fast alla var inte där samtidigt. Det var min stora fest. Efter det där har jag inte försökt ha fest. Och varje år när jag fyller år så tänker jag på alla födelsedagsfester som jag har varit på (och de som jag inte har varit bjuden på) och att Joel fyller år två dagar efter mig, och att vi har pratat om att ha en gemensam fest. Kanske när jag fyller 30? Fast då är Joel säkert redan vuxen, då är han 24. För gammal för fester. Eller för att hänga med någon jag känner. Alla bara försvinner. Jag blev ledsen när pojkarna (alla utom Trollet och hans bror och Schoepsarna) flyttade från Flogsta. Förra gången jag träffade dem var på Björns födelsedagsfest, och det var fan i februari! Om jag hade pengar så skulle jag ha en fest kanske redan nu, bara för att fira att jag har fått en miljon. Det är bara det att jag inte får en miljon. Jag får kanske inte ens matpengar av pappa. Vad ska jag göra när kaffet är slut? Och var ska jag vara när jag fyller 27? Tur att jag inte är rockstjärna, då skulle jag inte överleva nästa år. När jag fyller 27 så ska jag kanske tapetsera mitt rum med bilder på alla rockstjärnor som dog när de var 27.
Om jag hade fått en miljon för en timme sen så skulle jag inte ha så mycket kvar på min födelsedag i augusti, men jag skulle köpa lonkero och allt möjligt på båten och en extra flaska till Joel som fyller 21. Lilla pojken =D
Om jag hade fått en miljon för en timme sen så skulle jag dricka massor av lonkero, fast helst sockerfri, fast jag skulle ändå bli tjock av så mycket alkohol, och sitta och skriva varje natt. Om jag hade pengar så skulle jag skriva så många böcker under den här sommaren att jag skulle säkert få en av dem publicerad.
Om jag kände mig barnslig så skulle jag skriva om Tassen. Om jag kände mig deppig så skulle jag skriva om mitt liv. Ibland kanske lite fantasy, ibland något helt annat, och böckerna om Tassen är inte bara om när hon var elva och flyttade till ett nytt land och blev utlänning, berättelsen börjar ju när hon är åtta och gungar och har sommarlov och är hos sin kusin Nanna och tjuvlyssnar på henne och sin storasyster Hanna. Och Tassen har nya röda skor men glömmer dem på biblioteket. Och efter att de har bott i Sverige ett par år och hon har lärt sig svenska så flyttar de tillbaka och hon börjar högstadiet i Finland, och senare är hon i gymnasiet men fortfarande sig själv och lite konstig (aldrig någon diagnos, men jag tycker hon har lite aspergerliknande beteende ibland) och senare börjar hon universitetet, men hon klarar sig bättre än jag, jag är inte Tassen för jag har ju ingen storasyster som skulle ta hand om mig.
Om jag hade pengar så skulle jag vara lycklig. Men jag skulle ändå behöva fixa så jävla många saker. Har det gått tre månader sen jag glömde ryggsäcken på båten? Fan också. Det måste jag kolla. Och be någon i Helsingfors hämta den - det måste nog vara mamma. Och om jag har minttu i den så kommer jag säkert inte få det tillbaka. Fast det är kanske redan för sent. Så mycket mat! Ryggsäcken var full av pasta!
Och jag måste... jag måste så mycket. Men om jag hade 200 kronor så skulle jag gå och köpa vin. Inte för att det skulle lösa ett enda problem, men det hjälper att glömma dem. Och somna. Jag älskar mina drömmar.
Om jag hade en miljon euro då? Jag skulle göra samma saker som med en miljon kronor, fast jag skulle köpa en lite finare lägenhet. Här i Uppsala, ändå. Jag skulle nog inte klara av att ta hand om en egen villa, men så många rum att jag kunde ha eget bibliotek i ett rum och många dockor och deras grejer.
Kören började för över en halvtimme sedan. Jag vill krama min katt, men jag måste försöka få åtminstone något gjort idag. Och jag behöver vara ensam en dag, tror jag, eller en hel kväll, några timmar så att jag är vaken och det är fortfarande ljust. Vi kanske spelar monopol imorgon då. Och dricker saft. Ericas saft. För jag har inga pengar, annars skulle vi dricka vin.
fredag 6 april 2012
onsdag 4 april 2012
Miten voi hakea apua siihen, ettei saa mitään aikaiseksi, kun ei saa aikaiseksi sitäkään, että hakisi apua?
Tänään sentään kävin yhdessä ravintolassa, jonne olin soittanut työpaikkailmoituksen takia, ja omistaja pyysi tulemaan paikalle koska en ole aiemmin ollut tarjoilijana. Ajattelin että se varmaan katsoisi osaanko mitään, tai opettaisi, tai jotain. Valitsin puhtaan hameen ja violetin paidan, otin pentagrammin pois kaulakorusta, etsin pihdit ja otin huulikorun irti, en laittanut edes sormuksia, olin tyytyväinen ettei minulla ollut kynsilakkaa, laitoin tukan ponnarille ja meikkasin mahdollisimman hyvin. Nahkatakki ei ollut kauhean siisti, mutta väliäkö sillä, eihän sitä sisällä pidetä. Otin koulupaperit mukaan, koska tänään piti viimeistään palauttaa kotitentti - oli viikko aikaa, oli tarkoitus aloittaa heti ravintolakäynnin jälkeen kirjastossa ja palauttaa kerrankin ennen puoltayötä.
Bussissa huomasin, että tentti piti palauttaa klo 15. Olin lähtenyt kotoa suunnilleen siihen aikaan.
En ehtinyt edes ottaa takkia pois, omistaja istui pöydässä (ei tiennyt minun tulevan juuri siihen aikaan), se viittasi minut istumaan ja kysyi taas olenko ennen työskennellyt tarjoilijana. Se parin minuutin käynti johti siihen, että sain kirjoittaa nimeni ja numeroni ylös, jos tarvitsisivat "där nere" (ehkä niillä on joku erillinen grillikioski tai joku jossain?) jotakuta jolla ei ole niin paljon ammattitaitoa, kas kun olisi tärkeää että osaa kantaa lautasia jne.
Tallustin sitten kirjastolle päin. Kauhea nälkä, mutta Subway oli täynnä, ja ulkona tuuli vähän liikaa että olisin viitsinyt syödä joen rannalla. Menin kirjastoon, ihan tosissani ajattelin tehdä sen kotitentin. Menin siihen huoneeseen, jossa kurssikirjat olivat. Liian hiljaista, liikaa ihmisiä vaikkei paljon, ei syrjäistä nurkkaa johon kehtaisin linnoittautua. Joku velka maksamatta kaupunginkirjastoon muutaman vuoden takaa, ei siis puhettakaan kotiin lainaamisesta jos kurssikirjoja edes saa lainata. Ajattelin katsoa onko niitä kirjoja edes siellä, mutta oli liian ylivoimaista edes kaivaa oikea paperi laukusta siinä hyllynreunalla. Ihmisiä oli liikaa, oli liian hiljaista, en kestänyt. Kävelin lastenosastolle - sielläkään en pystynyt olemaan. Ulos, Subwayhin, ostin kokonaisen patongin vaikka oli tarkoitus ostaa puolikas - aina käy niin, puolikas ei vain millään riitä, ja minulla oli 100 kr käteistä, eli olisi pitänyt ostaa kaksi juustohampurilaista, paljon halvempaa. Mutta ei harmita - vielä ainakaan. Hyvää oli.
Jossain vaiheessa ajattelin kävellä syömisen jälkeen koululle ja etsiä sieltä kirjastosta ne kirjat ja sopivan nurkkauksen, mutta Subway oli edelleen täynnä eli ostin patongin mukaan, tuli vessahätä ja jotenkin huono olokin vähäksi aikaa, annoin periksi ja päätin mennä samalla bussilipulla kotiin. Jos saisin vaikka siivottua, kun kellokin oli niin vähän ja aurinkoista vielä.
Ostin viinikanisterin matkalla, nyt siis tilillä ja lompakossa on yhteensä alle 100 kruunua, ei hyvä.
Vähän ennen viittä olin kotona. Söin, myöhemmin join kahvia ja söin suklaakakun jääkaapista loppuun (sunnuntailta, Erican vieraat toivat). Olen viettänyt taas koko päivän koneella. Vitut tentistä, ehdin lukea sitten joskus uusintatenttiin, joka on tavallinen salitentti, joissa yleensä olen paljon parempi kuin kotitenteissä. Olenko joskus saanut tehtyä kotitentin? En muista.
Jos olisi joku diagnoosi, olisi helpompi keksiä selityksiä. Kun ei vaan saa aikaan! Huomenna yritän mennä viikon ainoalle luennolle, mutta sekin opettaja lähetti mailia minulle viime viikolla, että pitäisi hakea viime luennon joku paperi kun olin poissa. Joku tärkeä tehtävä. En tietenkään ole sen jälkeen käynyt koululla. Yritän oikeasti mennä huomenna, mutta en lupaa mitään.
Erica on pohjoisessa vanhempiensa kanssa, kutsuttiin minutkin Suomeen mutta kouluhommien takia en ehtinyt. Eli nyt viikonloppuna on pakko saada jotain aikaan. Ja melkein lupasin Ericalle siivota... pakko yrittää. On inhottavaa nukkua, kun pöly yskittää (minua, joka en todellakaan ole millekään allerginen ja flunssakin on mennyt ohi), yli puolet sängystä on tavaravuoren peitossa ja yöpaita haisee niin likaiselta, että se häiritsee jo minuakin. Ja eilen illalla oli kylmä, ja menen aina niin myöhään nukkumaan että kuu tuijottaa suoraan ikkunastani, kun en jaksa laittaa verhoja kiinni. Aamuyöllä siis kuu on tuolla puolella. Silloin kun stalkkasin Mathias Lindiä, keksin hianosti rimmaavan "ikkunasi idässä, lännessä lähimenneisyys" kun katselin katolta Mathiaksen ikkunaa ja tuolla alhaalla olevia "matalia taloja", missä asuin vähän aikaa Peikon kanssa. Näin Peikon tänään kaupungilla, kukahan se tyttö oli jonka kanssa se käveli?
Kumma kyllä hartsilasteni kanssa saan aikaan yhtä ja toista. Eilen tein cernitistä Deenalle sandaalit ja kaikenlaista syötävää sekä söpön kuihtuneen ruukkukasvin, tänään otin kuvia noiden sushihetkestä. Ehkä jaksaisin yhtä paljon jos pääsisin siihen kääntäjäohjelmaan. Eihän vielä ole liian myöhäistäkään. Pitää vain saada.... ihan saatanasti aikaan parissa kuukaudessa. Kun en halua Suomeen, en edes vuodeksi. En halua täältä mihinkään.
Kohta viiden vuoden aikana olen tuonut tänne enemmän ja enemmän tavaraa, täällä on nyt kotini. En kestä jos äiti ja isä tulevat hakemaan kaiken jonnekin torpan vintille ja kellarivarastoon, kaikki kolme kirjahyllyäni joita olen täyttänyt aika vauhdilla (ja saman verran kirjoja on vielä Suomessa), kaikki ihanat pikkutavarat... nukeista en haluaisi heidän edes tietävän. Ja Sedrik, mitä tapahtuu käärmeelle jos minun on pakko mennä Suomeen? Entä minulle? Mitä tapahtuu minulle?
Tänään sentään kävin yhdessä ravintolassa, jonne olin soittanut työpaikkailmoituksen takia, ja omistaja pyysi tulemaan paikalle koska en ole aiemmin ollut tarjoilijana. Ajattelin että se varmaan katsoisi osaanko mitään, tai opettaisi, tai jotain. Valitsin puhtaan hameen ja violetin paidan, otin pentagrammin pois kaulakorusta, etsin pihdit ja otin huulikorun irti, en laittanut edes sormuksia, olin tyytyväinen ettei minulla ollut kynsilakkaa, laitoin tukan ponnarille ja meikkasin mahdollisimman hyvin. Nahkatakki ei ollut kauhean siisti, mutta väliäkö sillä, eihän sitä sisällä pidetä. Otin koulupaperit mukaan, koska tänään piti viimeistään palauttaa kotitentti - oli viikko aikaa, oli tarkoitus aloittaa heti ravintolakäynnin jälkeen kirjastossa ja palauttaa kerrankin ennen puoltayötä.
Bussissa huomasin, että tentti piti palauttaa klo 15. Olin lähtenyt kotoa suunnilleen siihen aikaan.
En ehtinyt edes ottaa takkia pois, omistaja istui pöydässä (ei tiennyt minun tulevan juuri siihen aikaan), se viittasi minut istumaan ja kysyi taas olenko ennen työskennellyt tarjoilijana. Se parin minuutin käynti johti siihen, että sain kirjoittaa nimeni ja numeroni ylös, jos tarvitsisivat "där nere" (ehkä niillä on joku erillinen grillikioski tai joku jossain?) jotakuta jolla ei ole niin paljon ammattitaitoa, kas kun olisi tärkeää että osaa kantaa lautasia jne.
Tallustin sitten kirjastolle päin. Kauhea nälkä, mutta Subway oli täynnä, ja ulkona tuuli vähän liikaa että olisin viitsinyt syödä joen rannalla. Menin kirjastoon, ihan tosissani ajattelin tehdä sen kotitentin. Menin siihen huoneeseen, jossa kurssikirjat olivat. Liian hiljaista, liikaa ihmisiä vaikkei paljon, ei syrjäistä nurkkaa johon kehtaisin linnoittautua. Joku velka maksamatta kaupunginkirjastoon muutaman vuoden takaa, ei siis puhettakaan kotiin lainaamisesta jos kurssikirjoja edes saa lainata. Ajattelin katsoa onko niitä kirjoja edes siellä, mutta oli liian ylivoimaista edes kaivaa oikea paperi laukusta siinä hyllynreunalla. Ihmisiä oli liikaa, oli liian hiljaista, en kestänyt. Kävelin lastenosastolle - sielläkään en pystynyt olemaan. Ulos, Subwayhin, ostin kokonaisen patongin vaikka oli tarkoitus ostaa puolikas - aina käy niin, puolikas ei vain millään riitä, ja minulla oli 100 kr käteistä, eli olisi pitänyt ostaa kaksi juustohampurilaista, paljon halvempaa. Mutta ei harmita - vielä ainakaan. Hyvää oli.
Jossain vaiheessa ajattelin kävellä syömisen jälkeen koululle ja etsiä sieltä kirjastosta ne kirjat ja sopivan nurkkauksen, mutta Subway oli edelleen täynnä eli ostin patongin mukaan, tuli vessahätä ja jotenkin huono olokin vähäksi aikaa, annoin periksi ja päätin mennä samalla bussilipulla kotiin. Jos saisin vaikka siivottua, kun kellokin oli niin vähän ja aurinkoista vielä.
Ostin viinikanisterin matkalla, nyt siis tilillä ja lompakossa on yhteensä alle 100 kruunua, ei hyvä.
Vähän ennen viittä olin kotona. Söin, myöhemmin join kahvia ja söin suklaakakun jääkaapista loppuun (sunnuntailta, Erican vieraat toivat). Olen viettänyt taas koko päivän koneella. Vitut tentistä, ehdin lukea sitten joskus uusintatenttiin, joka on tavallinen salitentti, joissa yleensä olen paljon parempi kuin kotitenteissä. Olenko joskus saanut tehtyä kotitentin? En muista.
Jos olisi joku diagnoosi, olisi helpompi keksiä selityksiä. Kun ei vaan saa aikaan! Huomenna yritän mennä viikon ainoalle luennolle, mutta sekin opettaja lähetti mailia minulle viime viikolla, että pitäisi hakea viime luennon joku paperi kun olin poissa. Joku tärkeä tehtävä. En tietenkään ole sen jälkeen käynyt koululla. Yritän oikeasti mennä huomenna, mutta en lupaa mitään.
Erica on pohjoisessa vanhempiensa kanssa, kutsuttiin minutkin Suomeen mutta kouluhommien takia en ehtinyt. Eli nyt viikonloppuna on pakko saada jotain aikaan. Ja melkein lupasin Ericalle siivota... pakko yrittää. On inhottavaa nukkua, kun pöly yskittää (minua, joka en todellakaan ole millekään allerginen ja flunssakin on mennyt ohi), yli puolet sängystä on tavaravuoren peitossa ja yöpaita haisee niin likaiselta, että se häiritsee jo minuakin. Ja eilen illalla oli kylmä, ja menen aina niin myöhään nukkumaan että kuu tuijottaa suoraan ikkunastani, kun en jaksa laittaa verhoja kiinni. Aamuyöllä siis kuu on tuolla puolella. Silloin kun stalkkasin Mathias Lindiä, keksin hianosti rimmaavan "ikkunasi idässä, lännessä lähimenneisyys" kun katselin katolta Mathiaksen ikkunaa ja tuolla alhaalla olevia "matalia taloja", missä asuin vähän aikaa Peikon kanssa. Näin Peikon tänään kaupungilla, kukahan se tyttö oli jonka kanssa se käveli?
Kumma kyllä hartsilasteni kanssa saan aikaan yhtä ja toista. Eilen tein cernitistä Deenalle sandaalit ja kaikenlaista syötävää sekä söpön kuihtuneen ruukkukasvin, tänään otin kuvia noiden sushihetkestä. Ehkä jaksaisin yhtä paljon jos pääsisin siihen kääntäjäohjelmaan. Eihän vielä ole liian myöhäistäkään. Pitää vain saada.... ihan saatanasti aikaan parissa kuukaudessa. Kun en halua Suomeen, en edes vuodeksi. En halua täältä mihinkään.
Kohta viiden vuoden aikana olen tuonut tänne enemmän ja enemmän tavaraa, täällä on nyt kotini. En kestä jos äiti ja isä tulevat hakemaan kaiken jonnekin torpan vintille ja kellarivarastoon, kaikki kolme kirjahyllyäni joita olen täyttänyt aika vauhdilla (ja saman verran kirjoja on vielä Suomessa), kaikki ihanat pikkutavarat... nukeista en haluaisi heidän edes tietävän. Ja Sedrik, mitä tapahtuu käärmeelle jos minun on pakko mennä Suomeen? Entä minulle? Mitä tapahtuu minulle?
lördag 10 mars 2012
Vackra människor
De ser ut som tvillingar. Fast den ena har lite mörkare hår. Och den andra är heterosexuell. De är nästan lika söta! Båda skulle förresten se bra ut i den nya killens glasögon, fast den andra kanske inte vill se så mycket ut som Harry Potter.
De är så söta, och så snälla, och så trevliga! Och båda gillar mig! Och det är lite lättare för mig att prata med den nya killen, han känner inte mig, han vet inte hur mycket jag tycker om dem, han vet inget. Och han är så ung, och han har samma stjärntecken som jag.
Ibland ser min Johnny ut som den första killen. Eller båda? Och Johnnys glasögon (som enligt Erica inte passar honom) är som den nya killens glasögon, det märkte jag när jag hade köpt halsbandet med glasögonen precis innan kören, då såg jag honom, och skrattade för att glasögonen var så identiska. Och för att han var nästan lika söt... jättesöt. Sen tog jag halsbandet ut ur väskan och hade det runt halsen hela repet, pillade på det och var glad.
Tänk om de hade så där långt hår! Fast... då skulle jag aldrig kunna tänka på något annat än dem på kören.
Jag har drömt konstiga drömmar om dem båda, men också om andra i kören, åtminstone Jeppe som också är jättesnäll och ganska söt! En av de snällaste i kören.
De är så söta, och så snälla, och så trevliga! Och båda gillar mig! Och det är lite lättare för mig att prata med den nya killen, han känner inte mig, han vet inte hur mycket jag tycker om dem, han vet inget. Och han är så ung, och han har samma stjärntecken som jag.
Ibland ser min Johnny ut som den första killen. Eller båda? Och Johnnys glasögon (som enligt Erica inte passar honom) är som den nya killens glasögon, det märkte jag när jag hade köpt halsbandet med glasögonen precis innan kören, då såg jag honom, och skrattade för att glasögonen var så identiska. Och för att han var nästan lika söt... jättesöt. Sen tog jag halsbandet ut ur väskan och hade det runt halsen hela repet, pillade på det och var glad.
Tänk om de hade så där långt hår! Fast... då skulle jag aldrig kunna tänka på något annat än dem på kören.
Jag har drömt konstiga drömmar om dem båda, men också om andra i kören, åtminstone Jeppe som också är jättesnäll och ganska söt! En av de snällaste i kören.
Nettipäiväkirja. Uudestaan, igen.
Kauan sitten kirjoitin blogia. http://daana-svan.livejournal.com/
Tai nettipäiväkirjaa, kuten sitä silloin kutsuin. Sitten äiti löysi sen ja "pakotti" poistamaan kaikki tekstit. Sitä ennen Johnny - se elävä, oikea Johnny oli pyytänyt sensuroimaan nimensä - korvasin ne tähdellä, eli asteriskilla, koska Johnnyn ensimmäinen tekstari minulle oli "jokainen mies ja nainen on tähti". En siis puhu nukestani, vaan siitä oikeasta ihanasta Johnnysta.
Hej, samma på svenska. Nej, inte riktigt. Jag sitter här hemma med mina två dockor, de spelar schack och våra vinglas är tomma, nu måste jag fylla dem! Om någon läser allt det här, snälla, skit i felen - eller nej, kommentera snälla, för jag ska bli översättare! Hoppas jag...
Nu lyssnar jag på Käraste Bröder...
Nyt soi jonkun kummallisen hilipokapaijeeehee-laulu, joka jatkuu Värttinän Suuret ja Soriat -laululla myöhemmin, ääntämys on aika outo mutta hyvä yritys.
Ei hitto. Tein blogin. Vad fan? Ska nån läsa vad jag skriver här?
Oikeastaan tästä blogista todennäköisesti saa enemmän irti, jos osaa molempia kieliä. Toisaalta, jag ska ju bli översättare, så jag måste väl öva lite?
Nyt se alkaa! Mun kuoro osaisi paremmin.
Niin. Ne viinilasit. Piti täyttää. Väsyttää. Ja isä soittaa joskus klo 11, olen sen verran räkätautinen että en haluaisi puhua puhelimessa.
Tidigare hade jag alltså bilddagbok, eller fortfarande, men nu har jag dockor så jag fotar bara dem... och ingen bryr sig ändå om vad jag tänker eller sånt. Men jag ska nog fortsätta med den också. http://dayviews.com/daanasvan/
Niin se lasin täyttäminen. Tai lasien? Äh, lapsoset on vaan 16 ja 17, taidan jättää antamatta niille enempää ja juoda itse nekin... siis ilman, että viini käy niiden laseissa ensin!
Tai nettipäiväkirjaa, kuten sitä silloin kutsuin. Sitten äiti löysi sen ja "pakotti" poistamaan kaikki tekstit. Sitä ennen Johnny - se elävä, oikea Johnny oli pyytänyt sensuroimaan nimensä - korvasin ne tähdellä, eli asteriskilla, koska Johnnyn ensimmäinen tekstari minulle oli "jokainen mies ja nainen on tähti". En siis puhu nukestani, vaan siitä oikeasta ihanasta Johnnysta.
Hej, samma på svenska. Nej, inte riktigt. Jag sitter här hemma med mina två dockor, de spelar schack och våra vinglas är tomma, nu måste jag fylla dem! Om någon läser allt det här, snälla, skit i felen - eller nej, kommentera snälla, för jag ska bli översättare! Hoppas jag...
Nu lyssnar jag på Käraste Bröder...
Nyt soi jonkun kummallisen hilipokapaijeeehee-laulu, joka jatkuu Värttinän Suuret ja Soriat -laululla myöhemmin, ääntämys on aika outo mutta hyvä yritys.
Ei hitto. Tein blogin. Vad fan? Ska nån läsa vad jag skriver här?
Oikeastaan tästä blogista todennäköisesti saa enemmän irti, jos osaa molempia kieliä. Toisaalta, jag ska ju bli översättare, så jag måste väl öva lite?
Nyt se alkaa! Mun kuoro osaisi paremmin.
Niin. Ne viinilasit. Piti täyttää. Väsyttää. Ja isä soittaa joskus klo 11, olen sen verran räkätautinen että en haluaisi puhua puhelimessa.
Tidigare hade jag alltså bilddagbok, eller fortfarande, men nu har jag dockor så jag fotar bara dem... och ingen bryr sig ändå om vad jag tänker eller sånt. Men jag ska nog fortsätta med den också. http://dayviews.com/daanasvan/
Niin se lasin täyttäminen. Tai lasien? Äh, lapsoset on vaan 16 ja 17, taidan jättää antamatta niille enempää ja juoda itse nekin... siis ilman, että viini käy niiden laseissa ensin!
Prenumerera på:
Inlägg (Atom)