Otsikko: Tänne kaikki ihastusongelmaiset, märehditään yhdessä!
DaanaSvan
19:29
Olen pakkomielteisesti ihastunut itseäni vähän yli kolme vuotta nuorempaan kuorokaveriini. Olen 28 (mutta näytän ehkä 21-vuotiaalta ja käyttäydyn kuin teini) ja tämä ihana Carl täyttää joulukuussa 25. Molemmat siis tulimerkkejä, minä Leijona ja hän Jousimies.
Ensimmäinen kunnon muisto hänestä on viime syksyltä, kun "syystanssiaisissa" (huono käännös Höstbalille, mutta parempaakaan en keksi) hän istui vieressäni. Kuorolla on siis aina näissä "tanssiaisissa" omat juhlat, sama pukukoodi kuin osakunnan juhlilla ja samat tai ainakin yhtä ihanat ruoat, hieno ja virallinen tapahtuma siis. Tänä vuonna aion laittaa Morticiasta ostamani läpinäkyvän tyllihameen, sen alle varmaan ainakin entisen mekkoni kohottavan tyllialushameen ja jonkun sopivan yläosan. En kuitenkaan laihdu niin paljoa, että voisin laittaa kokonaan entisen pukuni.
Syystanssiaisissa olin ollut jo useamman kerran, ja kuolannut yhtä homoa siitä asti kun hän aloitti kuorossa, joten olin tietysti vähän pettynyt että hänet oli laitettu istumaan aivan toiselle puolelle salia. Mutta vieressäni oli yksi niistä kuoron uusista nörteistä, nappasin illallisen jälkeen hänen nimilappunsa mukaani ehkä lähinnä muistaakseni hänen nimensä. En ihastunut häneen, mutta hän oli tosi ihana herrasmies. Yritin ujouttani uhmaten sanoa Skål joka laulun jälkeen kohottaessamme laseja, koska hän sanoi niin. Niin olin sen homo-Larsin kanssakin tehnyt jossain aikaisemmassa höstbalissa. (Sori, höstbal ja vårbal ovat lyhyempiä ja helpompia termejä.) Joskus siis kun istuin hänen vieressään tai vastapäätä. Ekassa höstbalissani istuin Larsin vieressä. Viime höstbalissa se suorastaan kiskoi minut tanssimaan, ja oikeastaan nautin siitä, vaikka tiputin ja talloin huivini ja biisinä oli Sir Duke, jota kuoro joskus lauloi ja jota vähän inhosin. Ja Lars tanssi melkein kaikkien kanssa, myös poikien.
Viime vårbal oli minulle ensimmäinen, oltuani melkein kuusi vuotta kuorossa. Olin miettinyt onko Lars bi vai homo, enkä edes pettynyt kun kerran eräissä toisen osakunnan sateenkaaribileissä kysyin mainittuani itse olevani "triseksuaali" eli siis panseksuaali tietämättä termiä, tykkään pojista ja tytöistä ja etenkin kaikista siltä väliltä. Yritin miettiä, mikä yhdestä sukupuolesta tykkäävä sitten olisi, ja Lars tuli apuun sanoen monoseksuaali. Kysyin sitten Larsilta, että entäs sinä, oletko mono-, bi- vai triseksuaali? "Täysin homo." Enkä pettynyt yhtään, ehkä yllätyin aivan vähän, mutten koskaan ollut kuvitellut mitään meidän välillemme, sehän oli aivan liian täydellinen, laiha, kaunis, Harry Potter, opiskeli lääkäriksi, sitä oli vain ihana kuolata. Ja kun itse osaan ihastua/rakastua moneen yhtaikaa, en koskaan odottanut että siitä tulisi mitään muuta kuin kuoroihastus numero yksi. Mutta oho. Toisin kävi. Siitä tuli kuoroihastus numero kaksi.
Viime vuoden höstbalissa siis Carl istui vieressäni ja oli niin mahdottoman mukava. Nappasin siis hänen ja Larsin nimilaput mukaani ennen jatkojen eli varsinaisen tanssin alkamista. Vuotta aikaisemmin transtyttöystäväni Erica oli mukana jatkoilla, lainasi yhteisen ystävämme ja naapurimme pukua, näytti lähinnä Pocahontas-barbiltani puettuna jonkun muun barbin (tai siis Niinan, koska Kristiinalta olin jo leikannut hiukset ja värjännyt ne huulipunalla, vaikka Niinaltakin sitten myöhemmin irtosi pää mutta kroppa ja se pää vihertävine hiuksineen ovat tallella) prinsessamekkoon, oli uskomattoman kaunis ja olin niin ylpeä kun saatoin esitellä sen tyttöystävänäni. Pinkki mekko maitokahvi-ihoa vasten, musta ihana tukka, huulipuna, se oli minun. Ei ole enää, mutta me molemmat rakastamme toisiamme. Olemme ystäviä ja niin on parasta. Tulemme aina olemaan ystäviä ja luultavasti tulemme aina rakastamaan toisiamme.
Höstbal. Ja sitten Lussegasque, jossa en saanut tarpeeksi huomiota, mielestäni, ollessani aika kännissä, ja lopulta esiintymisen (yhtenä vuonna minä olin Lucia, ja kaunis sellainen punaviinihuulista huolimatta) ja jatkojen välillä keksin käyttää sveitsiläistä linkkuveistäni muuhunkin kuin pullojen avaamiseen. Aloin viillellä (vaikka äiti sanoi sitä joskus viivojen raapimiseksi) kyynärvarttani. Lars, siis se homo, juuri se jonka piti huomata minut, otti sen minulta pois ja sanoi antavansa takaisin seuraavissa kuoroharkoissa. Silloin en jaksanut, sain veitsen takaisin vasta kuoron talviriehassa, muistaakseni uudenvuoden jälkeen.
Ja sitten se minulle ensimmäinen vårbal. Tulin aika myöhässä, kuoro oli jo tavannut, valmistautunut ja esiintynyt ennen kuin oma juhlamme alkoi, en kai päässyt sängystä ylös. Sehän oli sen jälkeen kun Erica oli jättänyt minut ja olin ollut kuukauden verran Suomessa vanhempieni luona, kärsimässä alkoholismistani.
Carl istui taas vieressäni. Muistin, että hän oli istunut vieressäni höstbalissakin. Perinteisen puheen miehelle piti Lars, joka mainitsi poikaystävänsä ensimmäisen kerran, joko houkuttaa muuttaa Ruotsiin? Ja perinteisen puheen naiselle piti toinen Lars, eli Carlin bestis. Ja tämä L.L. ja Carl esittivät jonkin musiikkikappaleen yhdessä, olisiko toinen soittanut ja toinen laulanut, mutten muista. Kysyin muuten juuri facebookissa Larsilta. Siis siltä uudelta Larsilta.
Illallisen jälkeen nappasin tietysti Carlin ja homo-Larsin nimilaput, ja mietin nappaavani Lars L:n lapun myös, mutten jostain syystä tehnyt niin. Hikoilin ylipainoni takia kuin sika ja istuin ikkunalla, lähellä homo-Larsia, mutta olisin taatusti istunut siinä ilman sitäkin. Jatkoilla otin ihanan kuvan tästä h-Larsista, sen pitkätukkaisesta kaverista ja Carlista. Carl laittoi sen profiilikuvakseen facebookissa. Siinä se on vieläkin. Tuijotan kuvaa joka päivä.
Kuoromatkalla kesäkuussa Carl, joka työskentelee taksikuskina, ajoi toisen minibusseista Länsi-Göötanmaalle. Taisin ihastua matkan alussa. Tiesin, ettei Lars tullut mukaan, siis se homo, eikä kyllä toinenkaan. En varmaan olisi ihastunut ainakaan vielä silloin, jos Lars olisi tullut mukaan. Onneksi ei tullut.
Matkan aikana ihastuin. Jatkan seuraavassa--
Ensimmäinen kunnon muisto hänestä on viime syksyltä, kun "syystanssiaisissa" (huono käännös Höstbalille, mutta parempaakaan en keksi) hän istui vieressäni. Kuorolla on siis aina näissä "tanssiaisissa" omat juhlat, sama pukukoodi kuin osakunnan juhlilla ja samat tai ainakin yhtä ihanat ruoat, hieno ja virallinen tapahtuma siis. Tänä vuonna aion laittaa Morticiasta ostamani läpinäkyvän tyllihameen, sen alle varmaan ainakin entisen mekkoni kohottavan tyllialushameen ja jonkun sopivan yläosan. En kuitenkaan laihdu niin paljoa, että voisin laittaa kokonaan entisen pukuni.
Syystanssiaisissa olin ollut jo useamman kerran, ja kuolannut yhtä homoa siitä asti kun hän aloitti kuorossa, joten olin tietysti vähän pettynyt että hänet oli laitettu istumaan aivan toiselle puolelle salia. Mutta vieressäni oli yksi niistä kuoron uusista nörteistä, nappasin illallisen jälkeen hänen nimilappunsa mukaani ehkä lähinnä muistaakseni hänen nimensä. En ihastunut häneen, mutta hän oli tosi ihana herrasmies. Yritin ujouttani uhmaten sanoa Skål joka laulun jälkeen kohottaessamme laseja, koska hän sanoi niin. Niin olin sen homo-Larsin kanssakin tehnyt jossain aikaisemmassa höstbalissa. (Sori, höstbal ja vårbal ovat lyhyempiä ja helpompia termejä.) Joskus siis kun istuin hänen vieressään tai vastapäätä. Ekassa höstbalissani istuin Larsin vieressä. Viime höstbalissa se suorastaan kiskoi minut tanssimaan, ja oikeastaan nautin siitä, vaikka tiputin ja talloin huivini ja biisinä oli Sir Duke, jota kuoro joskus lauloi ja jota vähän inhosin. Ja Lars tanssi melkein kaikkien kanssa, myös poikien.
Viime vårbal oli minulle ensimmäinen, oltuani melkein kuusi vuotta kuorossa. Olin miettinyt onko Lars bi vai homo, enkä edes pettynyt kun kerran eräissä toisen osakunnan sateenkaaribileissä kysyin mainittuani itse olevani "triseksuaali" eli siis panseksuaali tietämättä termiä, tykkään pojista ja tytöistä ja etenkin kaikista siltä väliltä. Yritin miettiä, mikä yhdestä sukupuolesta tykkäävä sitten olisi, ja Lars tuli apuun sanoen monoseksuaali. Kysyin sitten Larsilta, että entäs sinä, oletko mono-, bi- vai triseksuaali? "Täysin homo." Enkä pettynyt yhtään, ehkä yllätyin aivan vähän, mutten koskaan ollut kuvitellut mitään meidän välillemme, sehän oli aivan liian täydellinen, laiha, kaunis, Harry Potter, opiskeli lääkäriksi, sitä oli vain ihana kuolata. Ja kun itse osaan ihastua/rakastua moneen yhtaikaa, en koskaan odottanut että siitä tulisi mitään muuta kuin kuoroihastus numero yksi. Mutta oho. Toisin kävi. Siitä tuli kuoroihastus numero kaksi.
Viime vuoden höstbalissa siis Carl istui vieressäni ja oli niin mahdottoman mukava. Nappasin siis hänen ja Larsin nimilaput mukaani ennen jatkojen eli varsinaisen tanssin alkamista. Vuotta aikaisemmin transtyttöystäväni Erica oli mukana jatkoilla, lainasi yhteisen ystävämme ja naapurimme pukua, näytti lähinnä Pocahontas-barbiltani puettuna jonkun muun barbin (tai siis Niinan, koska Kristiinalta olin jo leikannut hiukset ja värjännyt ne huulipunalla, vaikka Niinaltakin sitten myöhemmin irtosi pää mutta kroppa ja se pää vihertävine hiuksineen ovat tallella) prinsessamekkoon, oli uskomattoman kaunis ja olin niin ylpeä kun saatoin esitellä sen tyttöystävänäni. Pinkki mekko maitokahvi-ihoa vasten, musta ihana tukka, huulipuna, se oli minun. Ei ole enää, mutta me molemmat rakastamme toisiamme. Olemme ystäviä ja niin on parasta. Tulemme aina olemaan ystäviä ja luultavasti tulemme aina rakastamaan toisiamme.
Höstbal. Ja sitten Lussegasque, jossa en saanut tarpeeksi huomiota, mielestäni, ollessani aika kännissä, ja lopulta esiintymisen (yhtenä vuonna minä olin Lucia, ja kaunis sellainen punaviinihuulista huolimatta) ja jatkojen välillä keksin käyttää sveitsiläistä linkkuveistäni muuhunkin kuin pullojen avaamiseen. Aloin viillellä (vaikka äiti sanoi sitä joskus viivojen raapimiseksi) kyynärvarttani. Lars, siis se homo, juuri se jonka piti huomata minut, otti sen minulta pois ja sanoi antavansa takaisin seuraavissa kuoroharkoissa. Silloin en jaksanut, sain veitsen takaisin vasta kuoron talviriehassa, muistaakseni uudenvuoden jälkeen.
Ja sitten se minulle ensimmäinen vårbal. Tulin aika myöhässä, kuoro oli jo tavannut, valmistautunut ja esiintynyt ennen kuin oma juhlamme alkoi, en kai päässyt sängystä ylös. Sehän oli sen jälkeen kun Erica oli jättänyt minut ja olin ollut kuukauden verran Suomessa vanhempieni luona, kärsimässä alkoholismistani.
Carl istui taas vieressäni. Muistin, että hän oli istunut vieressäni höstbalissakin. Perinteisen puheen miehelle piti Lars, joka mainitsi poikaystävänsä ensimmäisen kerran, joko houkuttaa muuttaa Ruotsiin? Ja perinteisen puheen naiselle piti toinen Lars, eli Carlin bestis. Ja tämä L.L. ja Carl esittivät jonkin musiikkikappaleen yhdessä, olisiko toinen soittanut ja toinen laulanut, mutten muista. Kysyin muuten juuri facebookissa Larsilta. Siis siltä uudelta Larsilta.
Illallisen jälkeen nappasin tietysti Carlin ja homo-Larsin nimilaput, ja mietin nappaavani Lars L:n lapun myös, mutten jostain syystä tehnyt niin. Hikoilin ylipainoni takia kuin sika ja istuin ikkunalla, lähellä homo-Larsia, mutta olisin taatusti istunut siinä ilman sitäkin. Jatkoilla otin ihanan kuvan tästä h-Larsista, sen pitkätukkaisesta kaverista ja Carlista. Carl laittoi sen profiilikuvakseen facebookissa. Siinä se on vieläkin. Tuijotan kuvaa joka päivä.
Kuoromatkalla kesäkuussa Carl, joka työskentelee taksikuskina, ajoi toisen minibusseista Länsi-Göötanmaalle. Taisin ihastua matkan alussa. Tiesin, ettei Lars tullut mukaan, siis se homo, eikä kyllä toinenkaan. En varmaan olisi ihastunut ainakaan vielä silloin, jos Lars olisi tullut mukaan. Onneksi ei tullut.
Matkan aikana ihastuin. Jatkan seuraavassa--
19:48
Jo matkan varrella ihastuin, panin merkille että se otti veggie-burgerin kun kävimme syömässä (vaikkei ole kasvissyöjä). Päästyämme perille vahdin sitä koko ajan. Sinä iltana istuimme ulkona juomassa viiniä ja omia juomiamme, ja minulla oli lonkeroa, annoin sille yhden. Sängyt petasimme jo aikaisemmin, laitoin omani sen viereen ja siirsin sitten välissämme olleen pöydän keskelle huonetta. Lauloimme ulkona, vain minä ja Magdalena osasimme Volund: Andetagin, muut ylistivät kuinka hyvin osasimme sanat ulkoa. Minulle tärkeintä oli, että Carl kuuli. Parhaan laulun, jonka osaan laulaa. Sen, joka soi minun hautajsisissani.
Lopulta menimme nukkumaan, minä ennen Carlia, ja valaisin kännykälläni tietä Carlille ja parille muulle. Nukahdin häntä tuijottaen. Meidät oli jaettu ryhmiin, minä ja Carl olimme samassa ryhmässä, me laitoimme aamupalan. Sinä aamupäivänä kuulin hänen soittavan pianoa.
Ja eteenpäin. Seuraava päivä oli pitkä, kävimme vaikka missä ennen kuin illemmalla päädyimme saunalautalle. Ihana puusauna, grillitupa, lämminvesipalju, ja kaikki tämä sekä vessa kelluivat järvessä. Heitin tietysti talviturkkini. Tosi hitaasti, mutta menin uimaan. Joka kerta sen jälkeen kesällä ajattelin, että pakko kastautua nyt, olen yhtä rohkea kuin Carl. Hän kastautui kerralla. Ja ui ehkä pari kertaa, sitten lillui lämpimässä vedessä. Hän ajoi seuraavaan majapaikkaan, minä tarjosin hänelle cokis zeroa ennen kuin sekoitin siihen Minttua. Join pullosta, josta hän ja vain hän oli juonut. Aivan kuin olisin suudellut häntä. Melkein.
Sinä iltana olin aivan liian kännissä. En muista kaikkea, en kertoisi vaikka muistaisinkin. Oksensin, tein jotain ilmoitustaulusta löytämilläni nuppineuloilla, vaadin saada nukkua samassa paikassa kuin Carl. Aamulla heräsin kahden tytön välistä, kun he nousivat ylös, toinen - Hanna - toi sitten minulle ja Carlille kahvia.
Carl oli myös juonut illalla, Björn ajoi hänen puolestaan. Menimme katselemaan jotain näkymiä. Lampaita. Näköalatorni. Carl ja pari kivaa tyttöä istuivat kalliolla kun me muut menimme torniin. Minä kiipesin tornin kaiteelle ja harmittelin vieläkin, ettei Lars ollut siellä.
Lopulta menimme nukkumaan, minä ennen Carlia, ja valaisin kännykälläni tietä Carlille ja parille muulle. Nukahdin häntä tuijottaen. Meidät oli jaettu ryhmiin, minä ja Carl olimme samassa ryhmässä, me laitoimme aamupalan. Sinä aamupäivänä kuulin hänen soittavan pianoa.
Ja eteenpäin. Seuraava päivä oli pitkä, kävimme vaikka missä ennen kuin illemmalla päädyimme saunalautalle. Ihana puusauna, grillitupa, lämminvesipalju, ja kaikki tämä sekä vessa kelluivat järvessä. Heitin tietysti talviturkkini. Tosi hitaasti, mutta menin uimaan. Joka kerta sen jälkeen kesällä ajattelin, että pakko kastautua nyt, olen yhtä rohkea kuin Carl. Hän kastautui kerralla. Ja ui ehkä pari kertaa, sitten lillui lämpimässä vedessä. Hän ajoi seuraavaan majapaikkaan, minä tarjosin hänelle cokis zeroa ennen kuin sekoitin siihen Minttua. Join pullosta, josta hän ja vain hän oli juonut. Aivan kuin olisin suudellut häntä. Melkein.
Sinä iltana olin aivan liian kännissä. En muista kaikkea, en kertoisi vaikka muistaisinkin. Oksensin, tein jotain ilmoitustaulusta löytämilläni nuppineuloilla, vaadin saada nukkua samassa paikassa kuin Carl. Aamulla heräsin kahden tytön välistä, kun he nousivat ylös, toinen - Hanna - toi sitten minulle ja Carlille kahvia.
Carl oli myös juonut illalla, Björn ajoi hänen puolestaan. Menimme katselemaan jotain näkymiä. Lampaita. Näköalatorni. Carl ja pari kivaa tyttöä istuivat kalliolla kun me muut menimme torniin. Minä kiipesin tornin kaiteelle ja harmittelin vieläkin, ettei Lars ollut siellä.
20:11
Hanna, Björn ja pari muuta huolestuivat ja pakottivat minut alas kaiteelta. Ja alas tornista. Tai siis Björn ainakin pakotti, ja kun olin kertonut tempauksestani Kristinalle tietäen, että Carl ja Jenny kuuntelivat, Hanna tuli itkien vaatimaan, etten enää tekisi sellaista. Lupasin, etten ainakaan sillä matkalla.
Söimme näköalapolun juurella, Carl söi eri pöydässä kuin minä. Mutta sienisoppaa kuten minäkin. Se oli ihanaa. Ja ajoimme nähtävyyksien kautta takaisin majapaikkaan. Illalla Jennyllä oli paljon lempiviiniäni jäljellä, mutta kun joku muu oli ottanut sitä tietämättä ettei se ollut yhteistä, minä kysyin saisinko ottaa lasillisen, ja Jenny sanoi kyllä, mutta kävellessäni keittiöön päin hän huusi perääni että viini olikin loppu. Sitä ei tosiaan ollut jääkaapissa enää, eikä valkoviiniäkään. Anna oli kuiskannut hänelle jotain. Ja viinit olivat piilossa.
Meillä oli kuitenkin ihana ilta, Murhaaja-leikkiä pienellä porukalla, Carl murhasi minut ja Jenny ei huomannut että olin lääkäri ja pelastanut itseni, Carl oli murhaaja useamman kerran. Killing me softly....
Sinä iltana Hanna ja Magda (vai oliko se Anna) siirtyivät lavalta kellarin kokolattiamatolle nukkumaan. Ainoastaan Jenny paksulla puhallettavalla sängyllään salissa ja minä ja Carl lavalla olimme samassa kerroksessa. Menin nukkumaan ennen Carlia mutten saanut unta moneen tuntiin. Näin, ettei hänkään saanut unta.
Söimme näköalapolun juurella, Carl söi eri pöydässä kuin minä. Mutta sienisoppaa kuten minäkin. Se oli ihanaa. Ja ajoimme nähtävyyksien kautta takaisin majapaikkaan. Illalla Jennyllä oli paljon lempiviiniäni jäljellä, mutta kun joku muu oli ottanut sitä tietämättä ettei se ollut yhteistä, minä kysyin saisinko ottaa lasillisen, ja Jenny sanoi kyllä, mutta kävellessäni keittiöön päin hän huusi perääni että viini olikin loppu. Sitä ei tosiaan ollut jääkaapissa enää, eikä valkoviiniäkään. Anna oli kuiskannut hänelle jotain. Ja viinit olivat piilossa.
Meillä oli kuitenkin ihana ilta, Murhaaja-leikkiä pienellä porukalla, Carl murhasi minut ja Jenny ei huomannut että olin lääkäri ja pelastanut itseni, Carl oli murhaaja useamman kerran. Killing me softly....
Sinä iltana Hanna ja Magda (vai oliko se Anna) siirtyivät lavalta kellarin kokolattiamatolle nukkumaan. Ainoastaan Jenny paksulla puhallettavalla sängyllään salissa ja minä ja Carl lavalla olimme samassa kerroksessa. Menin nukkumaan ennen Carlia mutten saanut unta moneen tuntiin. Näin, ettei hänkään saanut unta.
21:17
Aamulla en uskaltanut kysyä, haluaako hän kahvia, kun huomasin kaikkien muiden olevan ylhäällä. Nousin siis ylös. Lopulta Hanna kysyi häneltä (kuten edellisenäkin iltana, kun hän toi meille molemmille kahvia), jolloin Carl nousi ylös ja haki kahvia.
Matkalla kotiin istuin ensin keskimmäisellä rivillä oikealla, josta saatoin nähdä Carlin hyvin, kuten menomatkallakin, mutta ruokatauon jälkeen vasemmalla Carlin takana. Söimme Ikeassa, en tiedä missä, Carl istui vieressäni. Ja selvästi kuunteli, kun sanoin Annalle, että minun pitäisi olla psykologilla tiettyyn aikaan. Autossa Carl sitten kysyi, mihin aikaan minun pitäisi olla ja missä. Sanoin osoitteen ja Uppsalaan päästyämme Carl ohitti bussin kiertämällä korttelin eri suunnasta jotta ehtisin psykolleni. Aika kovaa vauhtia. Pidin kiinni Carlin penkistä ja suunnilleen huusin nauraen.
Sen jälkeen olen saanut töitä, ollut töissä koko ajan, Suomessakin, ja voinut paljon paremmin, mutta koko ajan olen ajatellut häntä. Ihan koko ajan. Ja kun kuoro taas alkoi, hän ei ollut ekoissa harkoissa mutta tokalla kerralla kyllä, ja tuli bestiksensä Larsin (sen uudemman) kanssa kaljalle vähän myöhemmin kuin me muut kuoron jälkeen, ja kolmannella kerralla samoin. Sen jälkeen kerran kännissä laitoin tälle uudemmalle Larsille fb-viestiä, että lukisi blogiani.
Ja vähän myöhemmin, että oikeastaan ei haittaisi niin kauhiasti kuin luulin, jos Carl saisi nähdä.
Pelottaa vähän, kun kuitenkin joskus näytän Carlille blogini (daanasvan.blogspot.se) jos Lars ei halua näyttää sitä.
Tiistaina on taas kuoroharkat ja normaalin kahvitauon sijasta kokous ja sen jälkeen nyyttärit. Toivoisin pääseväni Carlin viereen tai ainakin lähelle istumaan, ja jos en pääse, niin jommankumman Larsin tai jonkun muun tosi ihanan pojan.
Ja tytöt lähelläni saavat mielellään olla kaikki alttoja.
En oikeasti pysty ajattelemaan mitään muuta. Tilannetta kuvaa se, että kerään bjd-nukkeja, jotka maksavat satoja euroja kappale (halvin nukeistani oli tasan 100 erkkiä) ja joihin hurahtaneet todella omistautuvat harrastukselleen, mutta 12. nukkeni varaamisen jälkeen olen silti ajatellut enemmän Carlia kuin tätä kauan himoitsemaani kissahahmoa.
Matkalla kotiin istuin ensin keskimmäisellä rivillä oikealla, josta saatoin nähdä Carlin hyvin, kuten menomatkallakin, mutta ruokatauon jälkeen vasemmalla Carlin takana. Söimme Ikeassa, en tiedä missä, Carl istui vieressäni. Ja selvästi kuunteli, kun sanoin Annalle, että minun pitäisi olla psykologilla tiettyyn aikaan. Autossa Carl sitten kysyi, mihin aikaan minun pitäisi olla ja missä. Sanoin osoitteen ja Uppsalaan päästyämme Carl ohitti bussin kiertämällä korttelin eri suunnasta jotta ehtisin psykolleni. Aika kovaa vauhtia. Pidin kiinni Carlin penkistä ja suunnilleen huusin nauraen.
Sen jälkeen olen saanut töitä, ollut töissä koko ajan, Suomessakin, ja voinut paljon paremmin, mutta koko ajan olen ajatellut häntä. Ihan koko ajan. Ja kun kuoro taas alkoi, hän ei ollut ekoissa harkoissa mutta tokalla kerralla kyllä, ja tuli bestiksensä Larsin (sen uudemman) kanssa kaljalle vähän myöhemmin kuin me muut kuoron jälkeen, ja kolmannella kerralla samoin. Sen jälkeen kerran kännissä laitoin tälle uudemmalle Larsille fb-viestiä, että lukisi blogiani.
Ja vähän myöhemmin, että oikeastaan ei haittaisi niin kauhiasti kuin luulin, jos Carl saisi nähdä.
Pelottaa vähän, kun kuitenkin joskus näytän Carlille blogini (daanasvan.blogspot.se) jos Lars ei halua näyttää sitä.
Tiistaina on taas kuoroharkat ja normaalin kahvitauon sijasta kokous ja sen jälkeen nyyttärit. Toivoisin pääseväni Carlin viereen tai ainakin lähelle istumaan, ja jos en pääse, niin jommankumman Larsin tai jonkun muun tosi ihanan pojan.
Ja tytöt lähelläni saavat mielellään olla kaikki alttoja.
En oikeasti pysty ajattelemaan mitään muuta. Tilannetta kuvaa se, että kerään bjd-nukkeja, jotka maksavat satoja euroja kappale (halvin nukeistani oli tasan 100 erkkiä) ja joihin hurahtaneet todella omistautuvat harrastukselleen, mutta 12. nukkeni varaamisen jälkeen olen silti ajatellut enemmän Carlia kuin tätä kauan himoitsemaani kissahahmoa.
Hyvä kirjoitus. Vaikka itse aihe riipaisee rinnasta, niin paluumatkan ralli puolestaan naurattaa. Ihana ihastuksen kohde sinulla.
SvaraRadera