Mitt favoritnummer.
13,
27,
66.
Sedan högstadiet.
Inte förrän några dagar sedan fattade jag att jag fyller 27 samma år som pappa fyllde 66. Jag saknar pappa men har mardrömmar om mamma. Jag vill inte åka till Finland och se mamma och pappa, men ändå vill jag det. Pappa, jag älskar dig. Fastän du är dum. Ibland. Ofta.
Men ändå är mamma dummare.
--
En edes osaa kuvailla niitä ruotsiksi. Tai osaan, mutten viitsi. Tai siis jaksa. Isä sanoo suoraan, ettei homoille pitäisi antaa adoptio-oikeutta, koska ne on seksuaalisesti poikkeavia, siellä esiintyy lasten hyväksikäyttöä. Silti isä kysyy, ollaanko minä ja Erica harrastettu seksiä, kysyi joululomalla, tai ehkä Hilkka-tädin hautajaisten jälkeen, joululomalla kai, kun vei minut Turun satamaan. Isän on vaikeampi ymmärtää, ja silti isä yrittää ymmärtää, toisin kuin äiti. Äidin mielestä suhteemme on "sääli".
Miten sen selittää ruotsiksi, niin että yhden sanan (tai lauseen: "Se on sääli.") voima tulee esille? Joutumatta selittämään, ettei äiti puhunut synnistä?
Tietenkään sitä ei tarvitse selittää kovin pitkälle, kun Ericalla on yhtä vanhat vanhemmat. Melkein.
Ja yhtä ahdasmieliset. Vähintään.
--
Min födelsedag. Jag älskar numret 27. Men efter den här födelsedagen skulle jag inte vilja bli äldre.
Och jag är rädd.
Jag är ingen rockstjärna, men ändå kan jag inte tänka mig att jag nånsin fyller 28. Ändå vill jag skriva en massa böcker, gifta mig med min älskade katt, få minst sju barn, skriva ännu flera böcker och dö när jag är minst 97.
Jag hoppas att den här dagen inte är min sista födelsedag.
Jag fyllde 28.
SvaraRaderaMen om jag dör (råkar hoppa från taket när jag är sparv) så vill jag höra Volund: Andetag på min begravning, och det skulle vara en så stor ära att vila bredvid min farmor (Nunnu) Irja Vikström, och min älskade farbror Hannu kommer nog också vila där. Jag har förresten ingen aning var mina föräldrar kommer vila när de dör - hoppas nästan att jag hinner dö först.
På min begravning, hautajaisissani: Andetag.
Mitt halsband, kaulakoruni: Nunnun vanha ketju, mulle tosi tärkeä. Ehkä haluan sen hautaan mukaani.
Papuketju ranteestani: voi olla hankala saada irti, jos ei onnistu katkaisematta niin voin pitää sen ja kaulakorun voi antaa sille, joka oli minulle kuollessani rakkain. Erica? Tai vaikka Anna-serkun ensimmäinen tytär sitten joskus?
Nuket. Jos oikeasti kuolen ja joku lukee tämän sen jälkeen, niin Johnny kainalooni - käsi kädessä, ja jos sille pitää valita vaatteet niin nahkahousut tai no, kunhan MEILLÄ MOLEMMILLA ON MUSTAA. Johnny nukkuu mun kanssa.
Kaikki muut myydään Hartsilapset-foorumilla, ja muuten, jos kuolen, niin Kail, salasana sinne on kaksi ekaa kirjainta ekasta nimestäsi, toka nimesi kokonaan ja vielä korkein lempinumeroni. Kaksinumeroinen. Ellen sitten vaihda sitä ennen kuin kuolen.
Johnny ei viihdy mekoissa. Jos kukaan ei halua rikastua nukeillani, niin Wraasu Salosta voi saada ne kaikki. Paitsi Johnnyn, joka nukkuu kainalossani.
Jos oikeasti kuolisin, niin miten Johnny N saisi tietää sen? Ehkä joku jaksaisi soittaa tai tekstata sille mun kännykästä?
Ja oikeasti, kirjat ja kaikki muut tavarat voidaan myydä harkitulla hinnalla tai antaa vaikka ilmaiseksi, mutta nuket ovat maksaneet satoja erkkejä. Kappale. Kaikkein halvin, Ed, oli tasan satasen - käytettynä ja ehkä jopa kellastuneena. Johnny on AINA kainalossani, hiukset nenäni lähellä niin että tunnen sen ihanan tuoksun vaikken enää hengitä, ja kaikki muut nuket saa Wraasu myydä tai jotain.
Hmm, entäs ne rahat? No mielenterveyspotilaiden johonkin säätiöön, koska jos kuolen nuorena, niin tapan itseni. Muussa tapauksessa öö... Hartsilapsille puolet ja sukulaisille puolet?