Jag vågar inte än kommentera direkt, tänk om du gör som med dina fb-bilder, gömmer allt för mig. Men du skulle inte skriva offentligt om jag absolut inte fick läsa.
Och du vet säkert att jag hittar och läser. Och du kanske fortfarande läser mig... det du skrev var nästan ett svar till det jag skrev på finska, att jag hoppas du fortsätter skriva precis vad som helst, nästan läskigt. Å andra sidan skulle jag kolla noga vad någon skriver om mig även om det var en irriterande stalker helt beroende av mig (som om någon kunde vara, och jag är glad att ingen är, tror jag). Jag skulle till och med försöka översätta texter jag inte förstår. Det är ganska läskigt.
Glädjen!! Att läsa något om ditt liv och ännu viktigare, dina tankar och känslor.
Jag har sett en skugga av människan bakom drömmen. Den är både vacker och underbart vanlig.
Som månen som kan både lysa och kasta en skugga...
Jag har "alltid" skrivit. Och fått ganska dåliga betyg i skolan för att den röda tråden helt enkelt inte finns. Saktexter är skitsvåra. Det är kanske därför jag skrivit dikter, i en text av bara några rader är det bara konstnärligt att den röda tråden inte finns.
En snabb översättning av den nyaste dikten på den sidan, Thomas, om Trollet alltså, våren 2008:
På kvällen masserade du lätt min rygg
tills jag somnade lycklig
I min dröm var du på fel ställe
på morgonen vackrast i världen
Genom fönstret såg jag hur
två kråkor höll på att döda en duva
- Mitt första år i Uppsala var verkligen lyckligt, jag vet inte om jag märkte det då, jag vägde typ 60 och tyckte att jag var tjock, men pluggandet och allt gick jättebra och sen så hade jag Trollet och allt var så bra. Nästa vår var jag duvan. Kan duvor klara sig utan stjärt? Alla mina dikter handlar om verkligheten och riktiga tankar (jag såg fåglarna utanför Engelska parken på riktigt) utom kanske de som handlar om självmord - eller riktiga tankar, kanske, tanken att om en nödutgång finns så är jag trygg och behöver inte använda den.
Bry dig inte om den röda tråden, skriv, bara skriv. Det skulle jag säga och jag vet att alla riktiga författare skulle säga samma sak. Jag är ganska säker att du - till skillnad från mig - hittar den till slut. Ibland har jag kanske den också? Du och några andra har ju sagt att jag skriver bra. Så det stämmer! Skriv så kommer det sen! Våga tänka med fingrarna på tangentbordet.
Jag har sett en skugga av den riktiga människan bakom drömbilden. Detta gör mig lycklig.
Om bara du kunde komma tillbaka till kören också...
Nu ska jag ta en Stor Stark Kaffe och snart är det dags för veckans första Salatut Elämät! Rutiner är bra. Sen så kollar jag kanske en film eller börjar på Game of Thrones medan jag försöker igen sy den där stjärntröjan eller -klänningen till Alice! Svårt när rumpan är dubbelt så bred som midjan men hon är så vacker <3 min perfekta kropp!
Glad katt här. Väldigt glad.
måndag 21 april 2014
Pimeitä päiviä - valoisia öitä?
Tietyssä mielentilassa lintujen viiltävä huuto on kevätkukkien sipulien myrkky on kyynel jota ei tule ja pimeys jota saa odottaa.
Ei nyt.
Olin ihan varma että kuulin peipposen.
Ja aion nukkua ensimmäistä kertaa tänä keväänä ikkuna auki, nyt kun on lämmin ja valoisa päivä ja silmät unesta painavat.
En ottanut unilääkkeitä, maalailin yön munia ja ompelin nukenvaatteita kahvia juoden, nyt väsyttää ja nukun pienet päiväunet - eli koko valoisan ajan varmaan jos saan unen päästä kiinni. Kännykkä äänettömällä. Illalla saakin miettiä mitä syötävää löytyy, ehkä pussikeittoa ja leipää ja naapurin voita, ja pitää harjata tukka ja huomenna sitten käydä suihkussa ennen kuoroa.
Puoli kuuta peipposesta, ne sanovat. Oliko se uni vai - täytyihän sen olla uni, jossa ihan vähän aikaa sitten puhuttiin eri lintujen äänistä. Peipposen tunnistin jo ala-asteella. Huomenna onkin puolikuu, viikko täysikuusta, uudenkuun aikaan Riitta tulee tänne ja vappuna on täysikuu oikeastaan niin kaukana kuin voi olla, se on hyvä merkki.
Löysin kaksi blogia joita luin varmaan yhtä pitkään. Toisessa parin vuoden ajalta tekstejä englanniksi ja ruotsiksi, toisessa yksi ainoa teksti ja kuva, toivottavasti tekstejä tulee lisää.
Hänen ystävänsä ja hänen itsensä blogit. Yllätyin ihan, kuinka paljon samanlaisia ajatuksia sillä tytöllä on kuin minulla. Itseinhoa, masennusta ja läskiangstia, itsemurha-ajatuksia ja sellaista. Vaikka sillä on söpö hauva ja niin ihana ystävä kuin Carl. Oli ehkä tyhmää kommentoida, pelkään että sekin halveksuu minua tai pitää ihan sairaana stalkkerina tai jotain. Vaikka helkkari - minulla on taatusti yhtä ihania ystäviä kuin itse Carl, eikä kuorossakaan minua karsasta kuin ehkä kaksi tyyppiä! Siis kunnolla. Tai Maxin kanssa tullaan ihan toimeen mutta jotenkin silti tuntuu kuin sillä olisi jotain mua vastaan, Henrik ei ole hyväksynyt kaveriksi facessa vaikka meillä on 43 yhteistä kaveria. En mäkään siitä tykkää mutta se nyt johtuu lähinnä tuosta! Ja on se muutenkin vähän... ärsyttävä.
Hetken oli taas sellainen olo tuota blogia lukiessa, että olisipa mullakin ystäviä. Mutta onhan niitä. Täällä lähellä Erica, Jakob ja Andreas (vaikken viimeksimainittua ehkä ihan joka tilanteessa osaakaan arvostaa ansaitsemallaan tavalla), ja siellä Suomessa Riitta ja monia muita. Ja sitä paitsi, yksi yhteinen piirre minun ja sen Marian blogeissa on: molemmilla vain yksi vakituinen kommentoija. Minunpas kommentoi lähes joka tekstiin! Ja sitä paitsi, yhden ainoan hienon kerran jopa Carl...
Yksi asia on häiritsevän samanlainen kahdessa eri vuosien pakkomielteessäni, Johnnyssa ja Carlissa: Hoen itsekseni päivästä toiseen, että siitä pojasta ei vaan millään ota selvää.
No on sillä sentään facebook, toisin kuin Johnnylla. Tämän aamun stalkkauskiertue lähti liikkeelle siitä, kun huomasin että sillä oli kuvien kohdalla numero 81 vaikka ennen oli ihan taatusti 80. Ja minullehan ei edelleenkään näy mihin kuviin se on merkitty, vaikka esim. Jakobille ne on näkyvissä (ja kopsasin kaikki talteen kerran, vaikka löytyiväthän ne samat uudet Lontoon-kuvat sitten sen Mariankin profiilista, josta olisin voinut tajuta katsoa itsekin, ehkä). Mikähän se uusin kuva on? Eipä löytynyt. Sen sijaan keksin taas googlata sen yhdellä nettinickillä ja mitäs löytyikään.
Kunpa se kirjoittaisi lisää, mitä tahansa, niin että minäkin voisin lukea. Se yksi ainoa merkintä nosti kyyneleen silmäkulmaani. Ei kai mikään ihme. Isästään se kirjoitti.
Isistä puheenollen, omallani on tänään nimipäivä. Muistinpas heti päivämäärän nähdessäni ihan tarkistamatta! Isä aina jaksaa muuten kiusoitella kun emme äidin kanssa muista, ja äidillä ja mullahan on sama nimipäivä joten siinä ei ole muistamista. Tekstasin isälle ja kun sieltä tulee vastaus, se on todennäköisesti joko pelkkä kiitos ilman pistettä tms tai sitten kiitos ja jokin kysymys johon mulla ei ole vastausta. Asunnosta, töistä, veloista, ties mistä, mutta ei pääsiäisen säästä.
On se silti ihana ja rakas isukki ja sitä en unohda unissanikaan - mutta äidistä näen painajaisia. Ilmankos ei tehnyt mieli nukkua illalla tai yöllä, oli taas niin inhottavia unia viimeksi. Äidin kanssa oltiin unessa vihoissa ja äiti ja joku toinen täti olivat kamalan inhottavia mua kohtaan, mua ja jotakuta toista nukkeharrastajaa, jollaista en edes oikeasti tunne. Uni tosin loppui siihen, että se toinen täti sanoi että aurinkorasvaa saa jokainen sitten ottaa vain yhden pisaran, kun oltiin menossa alkukesästä merelle, oli niin kallista aurinkorasvaa. Mutta äidillä olikin meidän oma aurinkorasva mukana ja olin helpottunut. Se oli positiivinen juttu. Mutta ennen kuin heräsin, äiti ehti komentaa minut pesemään tukkani ennen lähtöä, vaikka olin pessyt sen edellisenä iltana ja oli aamu, ja huusi perääni "karsee löyhkä!" - ja heräsin.
Se oli aamu se, tai mun aamu, iltapäiväähän kello taisi näyttää. Mutta sitä ennen muistan havahtuneeni vähän sellaisen unen jälkeen, jossa syreenit jo kukkivat kun isän kanssa ajettiin jonnekin, missä oli meille aamupalaa tarjolla - heti kun oltiin katsottu kissasirkuksen esitys. Kissasirkus! Havahduin se sana huulillani ja uni oli sen verran realistinen, että päätin heti googlettaa sen - nukahdin tietysti heti uudestaan. Kissasirkus!
Unen kissasirkus oli hieno. Kuinkahan taitaviksi kissoja voi oikeasti opettaa - kuinkahan taitaviksi ne suostuvat? Miau, siinäpä miettimistä.
Olin jo laittanut koneen kiinni kun tuli pakottava tarve kirjoittaa peipposista ja niistä ahdistavista kylmän aamuyön tunteista - ja tunneista - kun aurinko on jo korkealla ja kohta ei enää ehdi nukkua tarpeeksi... hyi, se on inhottavaa. Onneksi on nuo lääkkeet. Alan tottua käyttämään niitäkin "varmuuden vuoksi" - en tiedä onko se hyvä juttu. En tosin aina. En tänään. Sanotaan näitä päiväuniksi, saatan herätä jo alkuiltapäivästä siihen että pörriäinen lentää sisään, täällä kävi yksi illalla.
Jos nyt siis saan unta. Luulen kyllä saavani. En tosin varmaan Carl-unta, en ole tainnut pitkään aikaan nähdä hänestä unta. Tai siitä haavekuvasta joka minulla hänestä on, kun siitä oikeasta ihanasta ihmisestä ei vaan ota selvää, ei mitenkään. Silmätkin vaihtaa väriä.
Ei nyt.
Olin ihan varma että kuulin peipposen.
Ja aion nukkua ensimmäistä kertaa tänä keväänä ikkuna auki, nyt kun on lämmin ja valoisa päivä ja silmät unesta painavat.
En ottanut unilääkkeitä, maalailin yön munia ja ompelin nukenvaatteita kahvia juoden, nyt väsyttää ja nukun pienet päiväunet - eli koko valoisan ajan varmaan jos saan unen päästä kiinni. Kännykkä äänettömällä. Illalla saakin miettiä mitä syötävää löytyy, ehkä pussikeittoa ja leipää ja naapurin voita, ja pitää harjata tukka ja huomenna sitten käydä suihkussa ennen kuoroa.
Puoli kuuta peipposesta, ne sanovat. Oliko se uni vai - täytyihän sen olla uni, jossa ihan vähän aikaa sitten puhuttiin eri lintujen äänistä. Peipposen tunnistin jo ala-asteella. Huomenna onkin puolikuu, viikko täysikuusta, uudenkuun aikaan Riitta tulee tänne ja vappuna on täysikuu oikeastaan niin kaukana kuin voi olla, se on hyvä merkki.
Löysin kaksi blogia joita luin varmaan yhtä pitkään. Toisessa parin vuoden ajalta tekstejä englanniksi ja ruotsiksi, toisessa yksi ainoa teksti ja kuva, toivottavasti tekstejä tulee lisää.
Hänen ystävänsä ja hänen itsensä blogit. Yllätyin ihan, kuinka paljon samanlaisia ajatuksia sillä tytöllä on kuin minulla. Itseinhoa, masennusta ja läskiangstia, itsemurha-ajatuksia ja sellaista. Vaikka sillä on söpö hauva ja niin ihana ystävä kuin Carl. Oli ehkä tyhmää kommentoida, pelkään että sekin halveksuu minua tai pitää ihan sairaana stalkkerina tai jotain. Vaikka helkkari - minulla on taatusti yhtä ihania ystäviä kuin itse Carl, eikä kuorossakaan minua karsasta kuin ehkä kaksi tyyppiä! Siis kunnolla. Tai Maxin kanssa tullaan ihan toimeen mutta jotenkin silti tuntuu kuin sillä olisi jotain mua vastaan, Henrik ei ole hyväksynyt kaveriksi facessa vaikka meillä on 43 yhteistä kaveria. En mäkään siitä tykkää mutta se nyt johtuu lähinnä tuosta! Ja on se muutenkin vähän... ärsyttävä.
Hetken oli taas sellainen olo tuota blogia lukiessa, että olisipa mullakin ystäviä. Mutta onhan niitä. Täällä lähellä Erica, Jakob ja Andreas (vaikken viimeksimainittua ehkä ihan joka tilanteessa osaakaan arvostaa ansaitsemallaan tavalla), ja siellä Suomessa Riitta ja monia muita. Ja sitä paitsi, yksi yhteinen piirre minun ja sen Marian blogeissa on: molemmilla vain yksi vakituinen kommentoija. Minunpas kommentoi lähes joka tekstiin! Ja sitä paitsi, yhden ainoan hienon kerran jopa Carl...
Yksi asia on häiritsevän samanlainen kahdessa eri vuosien pakkomielteessäni, Johnnyssa ja Carlissa: Hoen itsekseni päivästä toiseen, että siitä pojasta ei vaan millään ota selvää.
No on sillä sentään facebook, toisin kuin Johnnylla. Tämän aamun stalkkauskiertue lähti liikkeelle siitä, kun huomasin että sillä oli kuvien kohdalla numero 81 vaikka ennen oli ihan taatusti 80. Ja minullehan ei edelleenkään näy mihin kuviin se on merkitty, vaikka esim. Jakobille ne on näkyvissä (ja kopsasin kaikki talteen kerran, vaikka löytyiväthän ne samat uudet Lontoon-kuvat sitten sen Mariankin profiilista, josta olisin voinut tajuta katsoa itsekin, ehkä). Mikähän se uusin kuva on? Eipä löytynyt. Sen sijaan keksin taas googlata sen yhdellä nettinickillä ja mitäs löytyikään.
Kunpa se kirjoittaisi lisää, mitä tahansa, niin että minäkin voisin lukea. Se yksi ainoa merkintä nosti kyyneleen silmäkulmaani. Ei kai mikään ihme. Isästään se kirjoitti.
Isistä puheenollen, omallani on tänään nimipäivä. Muistinpas heti päivämäärän nähdessäni ihan tarkistamatta! Isä aina jaksaa muuten kiusoitella kun emme äidin kanssa muista, ja äidillä ja mullahan on sama nimipäivä joten siinä ei ole muistamista. Tekstasin isälle ja kun sieltä tulee vastaus, se on todennäköisesti joko pelkkä kiitos ilman pistettä tms tai sitten kiitos ja jokin kysymys johon mulla ei ole vastausta. Asunnosta, töistä, veloista, ties mistä, mutta ei pääsiäisen säästä.
On se silti ihana ja rakas isukki ja sitä en unohda unissanikaan - mutta äidistä näen painajaisia. Ilmankos ei tehnyt mieli nukkua illalla tai yöllä, oli taas niin inhottavia unia viimeksi. Äidin kanssa oltiin unessa vihoissa ja äiti ja joku toinen täti olivat kamalan inhottavia mua kohtaan, mua ja jotakuta toista nukkeharrastajaa, jollaista en edes oikeasti tunne. Uni tosin loppui siihen, että se toinen täti sanoi että aurinkorasvaa saa jokainen sitten ottaa vain yhden pisaran, kun oltiin menossa alkukesästä merelle, oli niin kallista aurinkorasvaa. Mutta äidillä olikin meidän oma aurinkorasva mukana ja olin helpottunut. Se oli positiivinen juttu. Mutta ennen kuin heräsin, äiti ehti komentaa minut pesemään tukkani ennen lähtöä, vaikka olin pessyt sen edellisenä iltana ja oli aamu, ja huusi perääni "karsee löyhkä!" - ja heräsin.
Se oli aamu se, tai mun aamu, iltapäiväähän kello taisi näyttää. Mutta sitä ennen muistan havahtuneeni vähän sellaisen unen jälkeen, jossa syreenit jo kukkivat kun isän kanssa ajettiin jonnekin, missä oli meille aamupalaa tarjolla - heti kun oltiin katsottu kissasirkuksen esitys. Kissasirkus! Havahduin se sana huulillani ja uni oli sen verran realistinen, että päätin heti googlettaa sen - nukahdin tietysti heti uudestaan. Kissasirkus!
Unen kissasirkus oli hieno. Kuinkahan taitaviksi kissoja voi oikeasti opettaa - kuinkahan taitaviksi ne suostuvat? Miau, siinäpä miettimistä.
Olin jo laittanut koneen kiinni kun tuli pakottava tarve kirjoittaa peipposista ja niistä ahdistavista kylmän aamuyön tunteista - ja tunneista - kun aurinko on jo korkealla ja kohta ei enää ehdi nukkua tarpeeksi... hyi, se on inhottavaa. Onneksi on nuo lääkkeet. Alan tottua käyttämään niitäkin "varmuuden vuoksi" - en tiedä onko se hyvä juttu. En tosin aina. En tänään. Sanotaan näitä päiväuniksi, saatan herätä jo alkuiltapäivästä siihen että pörriäinen lentää sisään, täällä kävi yksi illalla.
Jos nyt siis saan unta. Luulen kyllä saavani. En tosin varmaan Carl-unta, en ole tainnut pitkään aikaan nähdä hänestä unta. Tai siitä haavekuvasta joka minulla hänestä on, kun siitä oikeasta ihanasta ihmisestä ei vaan ota selvää, ei mitenkään. Silmätkin vaihtaa väriä.
En vaken natt och en tanke
Jag minns verkligheten
Jag minns när jag såg dig
Jag minns när jag pratade med dig
Och du hörde mig
Du svarade mig
Jag minns fortfarande verkligheten
Du var så nära att jag kände din värme
Men är du ändå närmare nu?
Jag minns när jag såg dig
Jag minns när jag pratade med dig
Och du hörde mig
Du svarade mig
Jag minns fortfarande verkligheten
Du var så nära att jag kände din värme
Men är du ändå närmare nu?
söndag 20 april 2014
Iloista pääsiäistä! Glad påsk!
Toivottelee Daana ja 12 hartsista opetuslasta! |
Vasemmalta: Deena, Elias, Pörrö, Johnny, Madeleine, Stella, Ed, Luna, Alice, Milean, Silas ja Emeralde.
|
fredag 18 april 2014
NKF!
Nu finns allt på Youtube!
Här!
Jag var ju med på Festivalkören och Västgöta nationskör. Mina favoriter var Sumarnatta (så klart), Merano, Do you hear the people sing, En livstid i krig och Domardansen. Och kanske Chess. Rekommenderar dock att se alla!
Jag är bakom den tredje svarta klänningen från höger, jag och min fina blåa klänning. På Festivalkören alltså.
Här!
Jag var ju med på Festivalkören och Västgöta nationskör. Mina favoriter var Sumarnatta (så klart), Merano, Do you hear the people sing, En livstid i krig och Domardansen. Och kanske Chess. Rekommenderar dock att se alla!
Jag är bakom den tredje svarta klänningen från höger, jag och min fina blåa klänning. På Festivalkören alltså.
torsdag 17 april 2014
Emeralde!
Hon är så vacker! Hon fick följa med till Stenhagen idag.
Jag skulle köpa vin, ägg och påskgodis både till dockorna och till mig själv, men det blev vin, ägg och cider istället, jag var inte godissugen och hade lite kvar. Något hittar jag nog här som jag kan ha i dockornas glashöna - om jag hittar den först här nånstans!!
Istället för godis fick Emeralde blommor och en citron.
Jag dricker Umbala och ser på Barnen på Luna.
Gillade den redan som tonåring när den gick på finsk tv! (Kan endast ses i Sverige, tyvärr.)
Tove Edfeldt är söt <3
onsdag 16 april 2014
Tisdag med Alice
Alla vet väl att om man vill titta på bilderna närmare så kan man klicka på en och använda piltangenterna? Fast då ser man inte bildtexterna... eftersom det är 40 bilder så skriver jag bara här i början och resten är bara bilder.
Jag hade alltså inga pengar (innan Riitta överraskade mig med 40 € som kom idag, nu har jag mat och imorgon ska jag köpa vin!) så jag snodde Ericas två sista brödbitar (du får bröd tillbaka, jag lovar) och gjorde en tjock och god macka med en grannes kaviar, en annan grannes lök och en tredje grannes ost (men nu köpte jag gouda och kunde lägga tillbaka några skivor, samma ost).
Psykiatrikern hade ju sagt att jag skulle lämna blodproverna innan frukost, jag kunde inte se nåt sånt på pappret men jag drack i alla fall bara en stor stark kopp kaffe innan jag började gå mot stan med Alice och kameran. De håller på att bygga nåt på Akademiska så jag fick gå runt lite men det är ju nyttigt att gå... och som man kan se på bilderna så var det underbart väder, kanske inte perfekt för att fota en vit docka (resinfärg White Skin, min enda som har det) men skönt att gå. Fast lite jobbigt att inte ha solglasögon med styrka, jag kanske inte märkte alla små blommor omkring mig?
Jag gick alltså till Akademiska först, sköterskan som tog blodproven frågade om dockan (till exempel om jag hade sminkat henne själv) och sa förresten att det inte spelade nån roll om jag hade ätit eller inte. Men efter det smakade min macka ju ännu godare när jag satt i Stadsträdgården och åt den. Sen gick jag långsamt till biblioteket på Göteborgs där vi hade rep, satt vid ån ett tag och läste innan klockan var nästan sex. Jag var den första som kom. Alice fick hålla min penna och lyssna på oss. Jasper hade gjort jättegoda grejer till fikat. Jakob var inte där, inte Elinor heller. Sen gick jag hem och visste att det var fullmåne, men den syntes inte.
Två veckor till valborg!!!!!!!!!!!!
Prenumerera på:
Inlägg (Atom)